lauantai 26. syyskuuta 2015

Eräästä suuryrityksestä ja sen toimintatavoista


Olen toimitusjohtaja. Suuren yrityksen toimitusjohtaja. Toimin hallituksen puheenjohtajana ja yrityksemme lukuisten projektien tiiminvetäjät ovat vastuussa minulle. Paikkani on varsin tuulinen, ja vaikka moni ajatteleekin, että toimitusjohtajan palkka putoaa taivaasta syliin ihan tyhjästä, niin sitä se ei todellakaan tee. Täytyy osata ajatella yrityksen kokonaisuutta, strategiaa ja missiota, luotsata venettä myrskytuulissa oikeaan suuntaan ja oikeilla menetelmillä. Täytyy osata innostaa ja kannustaa koko porukkaa puhaltamaan samaan suuntaan. Erityistä ydinosaamista vaaditaan brändinhallinnan ja markkinoinnin saralla, jotta osaa tiedottaa oikealla ja ymmärrettävällä tavalla kaikille osapuolille yrityksemme tarkoituksesta ja päämäärästä.

Meidän yrityksemme tarkoitus on tuottaa iloa ja eloa kohdealueellamme ja pyrimme toteuttamaan sitä kauniin ulkomuodon ja äänen avulla. Ei ehkä kuulosta suuryritykseltä, mutta sitä se on. Tämän hetkisten lukujen mukaan meillä on täällä Suomessa 18 pääryhmittymää, joilla on yhteensä noin 470 alaryhmää. Tästä voi hieman jo arvioida työntekijöiden kokonaismäärää. Osa ryhmistämme on keskittynyt vain kotimaan asioiden hoitamiseen, mutta kokonaisvaikutusalueemme ylettyy ihan kaikkialle maapallolle. Pääkonttorimme on kuitenkin ehdottomasti Suomessa, ja tulee pysymäänkin.

Vuosikalenterimme käynnistyy keväällä, kun alamme valmistautua vuoden tärkeimpään projektiimme, uusien työntekijöidemme rekrytointiin sekä perehdyttämiseen, mikä tapahtuu kevät-kesän aikana. Kaikki ulkomaillakin työskentelevät palaavat kotimaahan tämän projektin ajaksi. Ensimmäiseksi tarvitsemme uudet, käytännölliset tilat, joissa uusien työntekijöiden rekrytointi onnistuu optimaalisesti parhaiten. Kortteereita etsitään kaikille tulijoille milloin mistäkin. Kyllähän kahnauksiakin joskus sattuu näin isossa porukassa, mutta sopu sijaa antaa.

Jokaisella alaryhmällä on erityistoivomuksia ja vaatimuksia liittyen asumis- ja työskentelyolosuhteisiin ja eräs mieluisimmista tehtävistäni on toteuttaa näitä toiveita mahdollisuuksien mukaan. Osa työntekijöistä haluaa veden äärelle ja osalle täytyy löytyä työtilaa ehdottomasti kuivemmilta seuduilta. Onneksi Suomessa on hyvin monenlaisia alueita, niin saamme yleensä järjestettyä kaikille sopivat sijoituspaikat. Ja tuhannet vapaaehtoiset avustavat meitä näiden asuinpaikkojen löytämisessä, jotkut antavat paikan jopa omasta talostaan tai pihapiiristään.

Kun uudet tulokkaat on opetettu talon tavoille kesän aikana, onkin maailmanmatkaajiemme aika taas syksyllä suunnata kohti kaukaisia maita levittämään yrityksemme viestiä sekä hakemaan uusia virikkeitä seuraavaan sesonkiimme. Suomeen jäävät valmistautuvat ankaraa, pimeää talveamme varten, hoitavat rästiin jääneitä hommia ja suunnittelevat uuden vuoden uusia juttuja.

Kaiken kaikkiaan tämän suuren yrityksemme pyörittäminen käy meidän tiimiltämme ihan luonnostaan, emmekä ole vielä palkanneet ensimmäistäkään konsulttia keksimään meille uusia, kehittyneempiä työtapoja, jotta työntekijöidemme tehokkuusluvut saataisiin ylikuormittumisen rajoja hipovaan kuntoon ja pörssikäyrät taivasta kohti, koska ne eivät ole koskaan olleetkaan tavoitteitamme. Moniaistinen tuotteemme on itsessään niin moninainen, haluttu ja odotettu, että kysyntää riittää ja silloin tulostakin syntyy. Ja luonnollinen poistuma takaa sen, että uusille tekijöille on aina hommia.

Tavoitteemme toteutuu täydellisesti joka kerta, kun yksittäinen työntekijämme toimii omassa työympäristössään, istuu kauniisti aidalla, lennähtää pyrähtäen puun oksalle, kaartelee uljaasti taivaalla ja livertelee, kujertelee tai ääntelee oman ryhmänsä tavalla. Työntulos ilostuttaa kaikkia näkijöitä, kuulijoita ja kokijoita, ja silloin saa toimitusjohtajakin tyytyväisenä hykerrellä vanhaan naavapartaansa.