Luiseva Sälli kultaa ja kunniaa etsimäsä - 3. luku - Eppäilysten risteilyjä

3. luku - Eppäilysten risteilyjä

Niinhän se on, että jos antaa ajatuksen juosta yhteen suuntaan, niin sitä on hirveän vaikeaa huutaa takaisin. Kun epäilyksen siemen putoaa hedelmälliseen maaperään, niin sen kitkeminen pois sieltä on melkein mahdoton tehtävä. Näin kävi Sällille, Jaakolle ja Kertullekin. Yhdessä he nyt istuvat ja ihmettelevät, että miksi ihmeessä se Eerik meni varastamaan ne kaksi sormusta ja näin vulgaarilla tavalla. Olisi luullut taitelijan keksivän jonkin erikoisemman tavan.

Mutta todellisuudessahan kukaan ei ole tästä tapahtumasta pystynyt todistamaan vielä mitään, ei sitten yhtään mitään. Jaakon pitäisi nyt ottaa poliisikonstaapelina ohjat käteen ja tutkia asiaa analyyttisen kriittisesti eikä antaa tunteen viedä. Olisiko Kerttu hieman sekoittanut konstaapelin mieltä, saanut miehen monessa liemessä keitetyt, kivenkovat aivonystyrät hieman pehmenemään, tiedä häntä? Kuunnellaanpa hetkinen tätä epäilyksen sorinaa: 

- Ei se mikkään äiti tainnu kotona ootella. 

- Ehkä oli tarvetta vihkisormukselle. 

- Ja sillähä oli painauma yhen sormen ympärillä, vaikkei muka koruja käytä. 

- En mää voi uskua, että Eerik vois tehä tämmöstä. Vai voisko? 

- No, kukapa ny ei koruja varastais. Siis, jos olis varas, tarkotan. 

- Tai oliko se mustarastas? Nehän vie kiiltäviä esineitä. Eiku se oliki harakka. 

- Eerikillähän oli kyllä vähä rahaongelmia tuosa joku aika sitte. Mutta kelläpä ei. 

- Niin, ja ei voinu mitenkään sitte palijastaa, että on uus tyttöystävä tai jottain, tosi outua. 

- Vai ei taulut myyneet, joo näyttikin vähä katteelliselta, ku tuli puhe korujen hinnoista. 

- Nyt lähetään hakkeen ne korut takasi siltä!

No niin, katkaistaanpa tämä porina nyt tähän. Ennen kuin toiminta menee ihan plörinäksi. Jaakko! Toimintaa! 

- Ei, eihän tämä ny vetele, Jaakko sanoo ottaen vihdoin ammatillisen otteen keskustelussa. – Nyt on etittävä tovisteita ja vasta sitte hutkittava. 

- Joo, totta turiset, Sälli myöntää. 

- Kyllähän polliisi on varmasti jo kaiken tutkinu tarkasti, mutta eihän vara venettä kaaja, Jaakko selventää, varsinkin itselleen.

Kaikki kolme alkavat syynätä paikkoja perusteellisesti, myymälää, vitriiniä, lattiaa, ulko-ovea, näyteikkunaa, kattoa, seiniä, kahvipöytää, takahuonetta, wc-tilaa… 

- Misä on tuon näyteikkunan tunnelmallisen valon nappula? Jaakko kysyy ja jatkaa kysymyksillä: - Onko se aina päällä? Oliko se päällä, ku tulit tänne? Painoikko nää nappulaa? 

- Nyt oot kattonu liikaa Palamuja, Kerttu vastaa. - Se on aina päällä, ja en siis painanu. Ne toimii nimittäin puheohojauksella, katos näin: "Tunnelmavalo pois", Kerttu lausuu selkeällä ja kuuluvalla äänellä. 

Näyteikkunan valot himmenevät ja sammuvat kokonaan. 

- Tunnelmavalo päälle, Kerttu sanoo ja valot syttyvät jälleen hitaasti.

Jaakko mutisee jotain vähän nolon näköisenä, muutama sana erottuu mutinasta: – Ihimevekottimia... nykyaika... kunnon nappula. 

- Haa, Sälli huudahtaa. – Kattokaa, täälä on selevä käjenjäläki! 

- Juu, se on Käjenjäläki-saippualautanen, Kerttu vastaa hymyillen.

Sälli mumisee jotain vähän nolon näköisenä, muutama sana erottuu muminasta: – Ihimetöitä... lautanen on lautanen...  vois olla vaikka jalanjäläki.

Pian alkaa tuntua siltä, että mitään varsinaisia johtolankoja ei vain löydy. Tai sitten poliisit ovat ne jo pistäneet pieneen pussiin ja vieneet mennessään. Tai hetkinen, voihan asiaa katsoa siltäkin kannalta, että johtolangattomuus onkin itsessään todiste. Kysytte tietysti älykkäinä lukijoina, että todiste mistä? No langattomuus on nykyajan trendi, kuten äsken nähtiin. Kaikessa on langattomasti toimivaa tekniikkaa, valoissa, kahvinkeittimissä, jääkaapeissa, koruissa, kelloissa, vaatteissa... Lista on loputon. Tämä viittaa siis todella modernin ajan toimintaan ja vain nykyaikainen varas osaisi toimia näin. Ehkäpä tämä halusi jopa syöttää ”johtolangan” tutkijoille. 

Nyt en kyllä itsekään osaa arvata, miten nykytekniikkaa voisi hyödyntää tällaisessa perinteisessä "ikkuna ulkoa rikki - oven lukko sisältä auki" - varkaudessa. Mutta ehkä Sälli, Jaakko ja Kerttu osaisivat, jos vain hoksaisivat ajatella tätä tutkintalinjaa? Pahoin kuitenkin pelkään, etteivät he tee niin.  

Paitsi jos… Nyt keksin. Te, arvon lukijamme, voisitte hieman auttaa. Soittakaa heti numeroon 09-8791 4473 ja kertokaa se heille. Jes, loistoidea, vaikka itse sanonkin. No niin.

Hieman odotusta. Ei kuulu mitään.

- Hei, anteeksi, voisitteko mitenkään soittaa? Jos vain viitsisitte? Kiitos.

Odotusta.

- Öö, onko siellä ketään?

Priing... priing...

- (No nyt, huh, kiitos.)

Kaupan lankapuhelin soi. Kerttu nostaa luuria vähän ihmetellen, että kuka siellä tähän aikaan illasta soittelee. 

- Kässärisä Kerttu puhelimesa. 

- … 

- Täh? Kuka puhhuu? Mitä te puhutte... 

- … 

- Mikä lukija? Mikä nappula? Onko tämä joku pila... Elekää nyt teki jaksako siitä nappulasta... 

- … 

- Jaa, johtolangaton... langaton tekniikk... modernia... varkaus. 

- … 

- Hetkinen, hetkinen, nyt ehkä pääsin kärryille. 

- … 

- Aivan. Kiitos. Välitän ajatuksenne. Kiitos. 

(Kiitos tuntematon lukija, kiitos minunkin puolestani, kyllä nykyaika on sentään nykyaikaa.)

 

Kerttu sulkee puhelimen ja katsoo Sälliin ja Jaakkoon, jotka odottavat ihmeissään. 

- Kuka se oli? 

- No, yks vaan… se on nyt sivuseikka, Kerttu väistää kysymyksen nopeasti. – Mutta sillä oli tietua meijän tilanteesta ja täsä on nyt mahollisesti sellanen juttu, että meillä on käsisä langaton varkaus, josa on käytetty etäohojausta tai jottain muuta modernia älyelektroniikkaa. 

- Voi, ei, Jaakko huokaa. – Mää oon niin perinteinen polliisi, etten älyä näistä hömpötyksistä mittään. Niinku näitte jo tuon valonki kansa. 

- Mutta Kerttu, säähä ymmärrät, Sälli vaikuttaa kiinnostuneelta. – Ekkö sää joskus käyny ihan semmosta kurssiaki? 

- On tässä monellaista joutunu vuosien varrella opettelemmaan, Kerttu myöntää. – Että pärijäis yrittäjänä yksinään. Ite mää tuon valonki kehitin, toki siis sähkäri sitte asensi lopullisesti. 

Hän alkaa kiertää vitriiniä ympäri. 

- Eli nyt etimmeki siis jottain ihan muuta kuin sormenjäläkiä ja tupakan tumppeja.

Hän tiirailee oven lukkoa ja saranoita eri suunnista ja painelee niitä eri kohdista. Kohta hän pysähtyy ja napsauttaa sormiaan ihan lukon vieressä. Mitään ei tapahdu. Hän napsauttaa hieman kovemmin. Ei tapahdu mitään. Lopulta hän läpsäyttää kämmenensä yhteen, niin että syntyy kunnolla voimakas pamaus, jota Sälli ja Jaakkokin säikähtävät. Ja nyt vitriinin ovi avautuu hiljaa. 

- Näin, Kerttu hihkaisee voitonriemuisena. – Ääniohojattu lukko! Mutta miten, millon se on siihen asennettu? Vaan mulla ja Aliinalla on ollu avvain tähän, ihan perinteinen. Eerik ei kyllä ois osannut vaihtaa tätä. 

- Entä oisko se Aliina osannu? Sälli kysyy. – Mutta sillähän oli se avvain, ei se ois tarvinnu tuommosta. 

- Niin, paitsi jos se halus just uskotella meille, että se ei tartte, Jaakko pyörittelee ajatuksiaan. – Se halus siirtää eppäilyksiä itteensä niin, että eppäilykset oliski liian ilimeisiä ja eppäilyttäviä, mutta sitte jollain epätoellisella tavalla ne ossuiskin maaliin, mutta sitte taas ei niin millään… 

- Elekää ny hulluja puhuko, Kerttu puuskahtaa, mutta hiljenee mietteliäänä. – Vai voisko se ollakki Aliina? 

Kerttu istahtaa pöydän ääreen häkeltyneenä ja jää tuijottamaan eteensä.

Yhtäkkiä Sällin mielessä itänyt kammottava ajatus puhkeaa kukkaan. Ajatus, jota hän ei voi ääneen sanoa. – Entä, entä jos se onki Kerttu, hän ajattelee. – Tuommosta tietotaitua ei oo kaikilla. Ja sillä oli paras tilasuus vaihtaa lukko. Mottiivista ei tietua, mutta… Epäilys iskee niin voimalla, että Sällikin lysähtää pöydän ääreen. 

Jaakko katsoo vuoron perään Sälliä ja Kerttua. 

- Istutaan sitte, hän miettii, istuutuu ja jatkaa mietintöään. – Tätä Kerttua pittää nyt auttaa kaikin keinoin. On aika mukava ihiminen, en oo ennen tavannukkaa, vaikka kauan ollaan toimittu näin lähekkäin. Hänen takia tämä tappaus pittää selevittää juurta jaksain. 

- Eiköhän lähetä nyt jo kottiin, taitaa tälle päivälle riittää, Jaakko sanoo toisille ja nousee pöydästä ähkäisten. – Mulla pittää vielä kirijottaa raporttia tästä tämän päiväsestä. Ehkä huomena kaikki jo seleviää. Ja Sälli, muista tuo sanomalehti, jonka nää varastit.

Kerttu katsoo hämmästyneenä Sälliä. 

- Se pittää pallauttaa kahavilaan, Sälli selittää häpeillen. – Mulla tuli se vahingosa mukkaan.

JATKUU HUOMENNA...