Sällillä on noita messuja

-          Hiirimatot, kalenterit, taulut, kupit, kupinaluset, lamput, jatkojohdot, akkupora, laturi, ruuvit, pukkijalat, pöytälevyt, pöytäliina, seinätelineet, teipit, kyltit…, Sälli Luiseva luettelee muistiostaan.

Hän istuu tavarakaaoksen keskellä ja pakkaa. Sälli on lähdössä messuille myymään valmistamiaan Sälli-tuotteita. Häntä jännittää hieman, koska ei ole pitkään aikaan ollut messuilla.

-          Eiköhän tämä onnistu vanhalla rutiinilla. Onhan noita messuja kierretty ennenkin, hän mutisee.

Vihdoin auto on täynnä ja Sälli valmis matkaan.

Sälli seisoo tyylikkäänä värikkään messuosastonsa keskellä. Pystytys edellisenä päivänä meni yllättävän kivuttomasti, jos nyt ei lasketa otsalautojen kylttiteippien kiinnityksessä sattunutta melkein tapaturmaa. Sälli kiikkui tikkailla ja astui harhaan. Onneksi pöydän pukkijalat sattuivat olemaan käytävällä jo koottuina, joten hän taiteili pukkijalkoja pitkin hallitusti alas kuin trapetsitaitelija, ikään kuin tarkoituksella. Toki hän vilkuili häpeillen ympärilleen, ettei kukaan vaan huomannut. Mutta yllätyksekseen hän saikin vain ihailevia katseita niiltä, jotka sattuivat näkemään.

Messut ovat täydessä käynnissä. Ihmisvirtaa kulkee messuosaston ohi ja Sälli esittelee kiinnostuneille asiakkaille taulujaan ja niistä tehtyjä tuotteita. Hän selostaa tarinaansa, kuinka hän vieraili Kekkosen kanssa Egyptissä, kuinka hän teki erilaisia suunnittelutöitä esimerkiksi Pariisissa ja Pisassa, joskus paremmalla, joskus huonommalla menestyksellä. Kaikenlaista kommellusta hänelle on sattunut elämässään. Jotkut asiakkaat poistuvat paikalta hieman hämmentyneinä ja vilkuillen mennessään Sällin riisuttua olemusta, mutta jotkut jäävät nauraa rätkättämään kuville ja tuotteiden lausahduksille. ”Älä mölyä, kerää itsesi ja rentoudu.” lukee kupissa, jonka kuvassa Sälli lukee lehteä kaikessa rauhassa maan alaisessa tyrmässään, kun maan päällä myrskyää ja salamoi. Mikäs hätä hänellä on siellä ollessaan.

Eräs nuoripari pysähtyy Sällin osastolle ja alkaa nauraa. Sälli hymyilee ymmärtäväisesti.

-          Onpas sattuvia nämä Luisevan Sällin tuotteet, mies selittää. - Minun sukunimeni on Sälli.

-          Aah, jopas tosiaan sattui, Sälli naurahtaa. – Ajatteles, jos me menisimme naimisiin, niin minusta tulisi Sälli Sälli. Niin, en siis tarkoita, että me siis menisimme naimisiin, mutta siis, öö, jos, niin silloin…äää, Sälli sekoaa sanoissaan.

Onneksi nuoripari nauraa vain enemmän ja kauppojakin syntyy. Täytyyhän Sällillä olla Sälli-kuppi.

Messuilla ehtii välillä tutustua naapurinäytteilleasettajiin. Sälli juttelee aina hiljaisina hetkinä Darian kanssa, joka on suunnitellut ja toteuttanut sisarensa kanssa todella upeita kortteja ja seinäkalentereita. Kuvista kumpuaa heidän karjalainen perimänsä luonnon moninaisina muotoina ja väreinä. Välillä keskustelut koskevat suunnittelua ja tuotteita, välillä ne hipovat pilviä ja kaiken maailman muita asioita, ja välillä ne kääntyvät ihan käytännön kysymyksiin.

-          Nyt olisi kyllä jo vähän nälkä, Sälli sanoo.

-          Onneksi kohta tulee kahvikärry, Daria kertoo.

-          Aah, täälläkö on sellainen, Sälli huoahtaa. - Onpa hyvä systeemi. Se on aina vähän vaikeaa lähteä käymään missään, kun on osastolla ihan yksin. Ja eväät unohtui. Ja jalatkin ovat ihan puuroa.

-          No, puuroahan on hyvä syödä sitten välipalaksi, nauraa Daria.

-          Juu, ja jos ei välitä puurosta, niin sukkamehua ainakin riittää, hekottaa Sälli.

Nyt jutut alkavat olla aika väsyneitä, joten onneksi pian virvokekärry ilmestyy käytävää pitkin. Sälli ja Daria tilaavat kahvit, mehut ja sämpylät.

Hetken päästä käytävältä kuuluu taas renkaiden natinaa.

-          No, mikäs sieltä nyt tulee? Sälli ihmettelee.

-          Se on Bajamaja-kärry, Daria vastaa, pysäyttää kärryntyöntäjän ja kiipeää kärryn kyydissä olevaan siirrettävään käymälään.

-          Voi hyvä tavaton, onpa tämä systeemi kehittynyt aiemmista ajoista, Sälli ihailee.

Daria sulkee Bajamajan oven ja vieno musiikki alkaa soida katolla olevasta pienestä kaiuttimesta.

-          Ja tämäkin vielä, ei pienet äänet pääse häiritsemään asiakkaita, Sälli jatkaa ihasteluaan. – Muistan kerrankin, kun eräässä kahvilassa johtaja pisti sihteerinsä kopsuttelemaan kengillään koko vessa-asiointinsa ajan, koska vessa oli niin lähellä kahvilatilaa.

Kun Daria astuu ulos vessasta helpottuneena, on Sällin vuoro päästä messu-Bajamajan ihmeelliseen maailmaan. Sälli saa väännettyä oven lukkoon ja vieno musiikki alkaa jälleen ja valaistus himmenee rauhoittavaksi.

-          Hieman ahdashan tämä on, mutta onhan minulla kyynärpäät ennenkin kolisseet seiniin, Sälli ajattelee. – Vaikka minä en varsinaisesti tarvitse vessaa, mutta pakkohan tätä on kokeilla.

Sälli istuutuu siis muodon vuoksi wc-istuimelle. Sitten hän huomaa napin, jossa on lehden kuva. Sälli painaa sitä. Seinästä pyörähtää esiin tabletti, jossa on avoinna Hesarin näköislehti. Sälli selailee sitä jonkin aikaa.

-          Huups, Sälli havahtuu yhtäkkiä. – Kauankohan minä olen täällä ollut? Pitänee siirtyä takaisin asiakkaiden pariin.

Sälli puistelee sämpylämuruset päältään vessanpönttöön, painaa huuhtelunappia ja palaa ulos kirkkaaseen messuhallin valoon silmiään siristellen. Onneksi kärryntyöntäjä on hoitanut sillä aikaa hommaansa ja myynyt aikamoisen määrän Sällin hiirimattoja ja muutaman kupinkin.

-          Kiitän suuresti, Sälli sanoo kunnioittavasti. – Tämä oli todellinen palvelukokemus. Kerron kyllä hyvää palautetta messujen tyytyväisyyskyselyssänne.

Kärrymies kumartaa ja jatkaa matkaansa. Käytävältä kuuluu vienoa musiikkia vielä pitkään.

Suurten messujen hyvä puoli on se, että siellä on yhteen koottuna mahtava määrä aina vain hienompia ja kekseliäämpiä tuotteita. Suurten messujen huono puoli on siinä, että siellä on yhteen koottuna hirvittävä määrä aina vain hienompia ja kekseliäämpiä tuotteita. Jossain vaiheessa ihmiset väsähtävät niin suureen tarjontaan. Kaikkea ihasteltavaa on niin paljon, että lopulta he vain laahustavat eteenpäin tuijottaen käytävän keskikohtaa katsomatta sivuilleen.

Tässä vaiheessa Sällille iskee omituinen ulkopuolinen, elokuvamainen tunne. Hän katsoo kuin jotain tosi-tv-ohjelmaa, jossa ihmisvirta liukuu hänen editseen. On niin monen näköistä ja mallista ihmistä, että heitä ei voi olla tuijottamatta. Välillä jokin käsi työntyy interaktiivisesti ruudusta kohti esittelypöydän tuotteita säikäyttäen Sällin pahanpäiväisesti. Yleensä tämmöinen säikähdys herättää näytteilleasettajan, ja hän muistaa, missä on ja kuka on. Mutta Sällissä tämä herätys aiheuttaa kauhistuneen karjahduksen, joka pysäyttää koko käytävällä valuvan ihmismassan. Ruudun takaa työntynyt käsi vetäytyy nopeasti takaisin omaan todellisuuteensa ja häipyy seuraavalle käytävälle. Vasta nyt Sälli palaa tähän hetkeen ja vetäytyy nolostuneena nurkkaansa.

-          Siinä meni mahdollinen ostava asiakas, olen minä pölijä, Sälli huokaa. – Ja ehkä kaikki tulevatkin.

-          Elähän nyt, semmoista sattuu näillä messuilla, Daria naapuriosastolta lohduttaa. – Onhan noita messuja edessäkin päin!

-          Noitamessuja! Juu, eiköhän jo varata seuraavat palvontasessiot! Sälli piristyy ja aloittaa reippaana uuden esittelytarinan viimeisille uhreille, ei kun siis urheille messuvieraille.

Sälli parisuhdeopissa

Sälli haluaisi tutustua erääseen puolituttuun ihastuttavaan neitoseen, mutta ei ole uskaltanut oikein suoraan lähestyä tätä, saati sitten pyytää tätä treffeille. Ehkä netin kautta se olisi helpompaa. Sälli on ostanut ihka uuden tabletin. Siis sellaisen kädessä näperreltävän tietokoneen, joka putoilee lattialle milloin sylistä, milloin sohvan käsinojalta. Tässä mallissa on mukana kätevästi näyttöön liitettävä näppäimistökin. Sälli ajatteli, että sellainen olisi ehkä soveltuvampi hänen luisille näpeillensä kuin pelkkä kosketusnäyttö. Muutaman kännykän Sälli on jo saanut tuhottua yrittäessään tökkiä pienen ruudun kuvakkeita ja linkkejä. Sälli ei ole nähtävästi kuullutkaan näyttökynästä, jonka pehmeällä kumipäällä näppäily sujuisi keveämmin.

Nyt kone on ladattu ja Sälli on valmis sukeltamaan tämän laitteen syvimpiin saloihin. Hänellä on siis ollut jo aiemminkin tietokone, sähköposteja ja erilaisia tilejä ja facebookkikin, ettei hän ihan ole ulkona tästäkään maailmasta. Kone avautuu ja kehottaa Sälliä odottamaan hetken. Ja sitten kirjautumaan omalle tililleen. Sälli muistelee tunnuksien ja salasanojen yhdistelmiä. Jopas sattui, neljäs yritys osuu oikeaan. Taas pitää odottaa hetki, nyt hänen sovelluksiaan määritellään.

-         ’Ja vielä pari asiaa’, ilmoittaa kone.

-          No niin, jokos kohta pääsen viesteilemään, mistä ja milloin vain, Sälli odottaa innokkaana.

Lopulta näyttöön avautuu tuttu pöytätietokoneen aloitusvalikko. Ja kaikki näyttää toimivan moitteettomasti, ihme kyllä.

Sälli Luiseva

-          Pitäisiköhän minun vaihtaa tuo profiilikuva, on jo aika Aatamin aikuinen, Sälli miettii.

Asetusten säätäminen jatkuu. Neidon nimi on tiedossa, Salli Kääpiäinen, ja hän on jo Sällin facebook-ystäväkin, sen verran Sälli on jo toiminut salapoliisina. Mutta tässä kohtaa Sälli hieman sekoittaa asioita. Hän alkaa perustaa omalle tabletilleen Sallia käyttäjäksi, luullen tallentavansa vain tavallisia viestiasetuksia. Ja konehan antaa tehdä, mitä koneen on annettava tehdä. Eli se alkaa kysellä:

-          ’Haluatko lisätä perheenjäsenen?’

-          Apua! Näinkö helppoa se on? Sälli hämmästyy. - No haluan.

-          ’Lisätäänkö lapsi vai aikuinen?’

-          Täh? Pitääkö sekin jo tässä päättää? Sälli säikähtää. - Yksinhuoltajaksi en ala nappia painamalla!

-          Ai, se tarkoittaakin, että laitetaanko lapsen vai aikuisen valtuudet, Sälli huojentuu. - Mikä ero?

-          ’Lapset ovat paremmin turvassa verkossa, kun heillä on omat tilinsä.’

-          Turvaverkot ovat kyllä hyviä, mutta onkohan tuo nyt ihan tätä aikaa, että pidetään lapset sidottuna johonkin verkkoon, Sälli pohtii. - No, annetaan nyt Sallille toki aikuisen valtuudet, tasa-arvon aikaahan nykyään eletään.

-          ’Aikuiset hallitsevat pyyntöjä ja pystyvät muuttamaan lasten asetuksia.’

-          Aha. Joo, näinhän sen pitäisi olla, että keskustelutaidot kehittyvät iän myötä. Ja aikuisen esimerkki muuttaa lasten asenteita, Sälli keskustelee koneen kanssa. - Olet sinä viisas.

Sälli kirjoittaa uuden käyttäjän tietoja järjestelmään, Salli Kääpiäinen.

-          Arvataanpa sähköposti: salli.kaa  piainen miukumauku geemail piste com, Sälli tavaa naputellen.

Kone raksuttaa. Onnistuu.

-          ’Määritellään sovelluksia…’

-          Nyt se taitaa määritellä uuden perheenjäsenen soveltuvuuksia, Sälli tarkkailee ruudun sanomia.

-          On tämä kätevää. Enpä olisi itse osannut tällaisia asioita ottaa huomioonkaan.

-          ’ Vielä pari asiaa…’

-          Ja parisuhdeasioitakin käsitellään jo, Sälli ihastelee. - Ei tarvitse itse tehdä mitään. On tämä mahtava laite.

Nyt ruudulle ilmestyy vahvistuspyyntö. Sälli vahvistaa.

-          ’Olet lähettänyt kutsun Salli Kääpiäiselle.’

-          Jippii, kiitos. Helppoa kuin hännän veto. Nyt vain odotan hänen vastaustaan.

* * *

Toisaalla eräässä vaatekaupassa myyjänä työskentelevä Salli Kääpiäinen vilkaisee kännykkäänsä tulleita ilmoituksia.

-          Täh, mikä tämä on? Kutsu perheenjäseneksi! Salli huudahtaa ääneen työtovereilleen. - Sälli Luiseva kutsuu minut perheenjäsenekseen.

-          Kuka? Mitä? työtoverit ihmettelevät. - Kuka?

-          En minä tunne! Salli vastaa. - Katsokaa, ha haa, kumpikohan se noista profiilikuvan hyypiöistä on?

-          Ai, nyt muistan, se on se yksi sälli, joka on käynyt täällä muutaman kerran, Salli tirskahtaa. - Se oli jonkun tuttu. Vaatteita se katsoi, kravaatteja. Taitaa se olla nykyään mun facebook-kaverikin. Niin, sen nimi oli siis Sälli!

-          Salli ja Sälli passais kyllä aika hyvin yhteen.

-          Älkää nyt viittikö, Salli hämmentyy. - Mitä mä teen?

-          No, et kyllä vastaa tuommoselle mitään, työtoveri neuvoo. - Ties mikä olio se on.

Salli nyökkää, mutta puolustaa hiljaa mielessään:

-          Mutta on tää silti aika hyvin keksitty.

* * * 

Illemmalla kotona Salli istahtaa sohvalle ja alkaa näpytellä. Ja pian eräällä toisella sohvalla kaupungin toisella laidalla toinen Salli, mutta äänpisteillä alkaa näpytellä vastausta.

Hei, Sälli. Yllätyin aikamoisesti kutsustasi perheenjäseneksesi. Eipä ole moista ennen tullut vastaan. En nyt ehkä ihan suoraan siihen osaa vielä vastata, mutta voitaishan sitä tavata. Muistelen, että kävit meidän kaupassamme muutaman kerran. Muistanko väärin?

Hei, Salli. Minäkin hieman hämmästyin näiden älylaitteiden mahdollisuuksia. Mutta juu, olen käynyt kaupassasi vaateostoksilla ja eka kerralla taisin hieman säikäyttää sinut, kun olit juuri järjestelemässä vaatteita ja avasin sovituskopin oven. Tulin vain sovittamaan kravattia. Pahoittelen. Onneksi sait hälytyskellot nopeasti hiljenemään ja vartijat uskomaan, ettei ollut hätää. Kiitän siitä. Mutta olisin todellakin iloinen, jos lähtisit kanssani joskus vaikka syömään. Vaihdoin profiilikuvaakin, jos sattuisi niin, ettei aiemmasta enää tunnistaisi, että kumpi niistä olin minä. Tässä kuvassa minä siis en ole tuo harmaa, vakava hahmo.

Voi, se hälytysruljanssi oli kyllä minun ylireagointiani. Mutta vartiointikameramme sai tästä tilanteesta aika hauskan kuvan tallennettua. Säilytin sen jostain syystä. Laitan sen tähän mukaan.

Lähdetään vaan syömään. Sopisiko jo huomenna klo 18 töiden jälkeen?

Hei, mahtavaa. Tulen kaupallenne silloin. Yritän etsiä sopivan kravatin valmiiksi. Tai voisinhan minä sinulta uudenkin ostaakin. Asiasta tuhannenteen, mitäs mieltä olet…

* * *

Näin tämä ilta venyy vielä useamman viestin pituiseksi, mutta jättäkäämme heidät näpyttelemään juttujaan rauhassa. Se, että jatkuuko juttu edelleen seuraavan illan jälkeen, onkin ihan toinen juttu, mutta kerrotaan siitä joskus ihan toisessa tarinassa. Oppikaamme vain tästä, että tekniikka voi joskus toimia yllättävänä parisuhdeopettajana.

Täydellinen lahja

Sälli on kaupassa. Hän etsii lahjaa 7-vuotiaalle kummipojalleen, Anterolle. Juhlat ovat tänään viideltä eikä Sälli ole keksinyt yhtään hyvää lahjaideaa. Mitäs Antero nyt harrastikaan? Palapelejä. Ei, varmastikin jotain tietokoneella pelaamista. Mutta mikä aihe? Mikä taso? Mikä kone? Eeeeii, ei pysty. Kaksi tuntia aikaa.

Anteron kotona äiti puuhaa juhlaruokia kovaa vauhtia ja isä raivaa eteisessä tilaa vieraiden päällysvaatteille. Antero itse on laitettu pyyhkimään pölyjä.

-          Tämä on minun syntymäpäiväni, miksi minä joudun siivoamaan? hän ajattelee nyreissään.

-          Minä kuulen sinun ajatuksesi, äiti huutaa keittiöstä. - Nyt kyllä vain jynssäät sitä pöytää tai itket ja jynssäät.

-          Mutta legopöytääni en kerää pois, Antero mumisee itsekseen.

-          Ja muistat ne legot kans, äiti huikkaa vielä ovelta.

Sälli katselee leluhyllyjä. Barbeja, bratzejä, monstereita, schleicheja, roboraptoreja, ninja turtleseja, star warseja, transformerseja, generations devastatorseja, voyagerseja, titan heroeseja. Hjälp! Mikä maa? Mikä valuutta? Seuraava kauppa.

Antero jynssää raivokkaasti olohuoneen pöytää. Sitten hän jynssää pikkupöydän. Television. Lampun. Pianon päällisen. Pianon koskettimet. Sohvalla makaava Kati-kissa säikähtää omituista paukuttavaa pimputusta ja säntää keittiöön. Äiti on juuri nostamassa kahvinkeittimen suodatinta paikoilleen, kun vauhkoontunut kissa hyppää suoraan pöydälle. Suodatin lentää kahveineen päivineen äidin kädestä hellan päälle. Levy on vielä tulikuuma lihapullien paiston jälkeen ja suodatin sulaa salamannopeasti pilalle.

-          Eiii, millä minä nyt kahvit keitän? Äiti parkaisee.

-          En minä juo kahvia, Antero ajattelee vahingoniloisesti olohuoneessa.

-          Mutta Sälli ja muut vieraat juovat, äiti vastaa taas Anteron ajatuksiin.

-          Niin, no se on kyllä oikeasti harmi, Antero miettii. - On aina yhtä hauskaa nähdä, kuinka Sälli-sedän kahvi valuu hänen kylkiluidensa väleistä lattialle. Ja äiti käyttäytyy kuin ei huomaisi mitään erikoista, ja yrittää salaa pyyhkiä rätillä ohi mennessään.

Sälli on siirtynyt vaatekauppaan. Joku kiva paita. Mutta mikä väri? Mikä malli? Ja mikä koko? Apua. Tämä ei voi olla näin monimutkaista. Rusetti? Seitsemän vuotiaalle? Miksi? Miksi ei? Nyt kyllä sekoan. Olen vain yksinkertainen luuranko.

Anteron isä on vienyt takkeja takavarastoon ja järjestelee nyt tyhjiä hengareita tangolla äidin määräysten mukaisesti saman malliset ja väriset vierekkäin. Mutta juuri, kun hän on sulkemassa kaapin ovea, huomaa hän, että takaseinä on melkein irtoamispisteessä.

-          Halpislastulevykaappi, ja ohut takalevy oli vain pikkuhakasilla kiinni, isä sadattelee mielessään. - Takkien paino oli työntänyt levyä irti. Sen siitä saa, kun ostaa halpaa. Ei auta.

Isä alkaa siirtää kaappia siten, että pääsisi hakkaamaan levyn takaisin kiinni. Mutta kaappi ei kestäkään siirtoa ja koko takalevy rösähtää seinää vasten. Kaapin sivut alkavat huojua ja poratappiliitokset pettää, kun takaseinä ei ole enää tukena.

-          Help! isä huutaa.

Äiti ja Antero syöksyvät paikalle ja näkevät huojuvan kaapin ja kalisevien hengareiden takana isän pitelemässä sivuja pystyssä naama irvessä.

Sälli marssii rautakauppaan. Nyt minä ostan vain jotain. Tämä vatulointi saa luvan loppua nyt. Piste.

Sälli saapuu juhlatalolle kahdeksaa minuuttia ennen viittä kantaen isoa kirkasta muovilaatikkoa. Hän koputtaa oveen. Ovi avautuu heti ja säikähtynyt Antero vain tuijottaa Sälliä.

-          Hyvää syntymäpäi… Mutta mikä hätänä? Sällikin säikähtää.

Sitten Sälli näkee eteiseen, missä Anteron isä ja äiti yrittävät saada kaapin takalevyä nostettua paikoilleen samalla kun pitelevät raskaita sivuja oikeassa asennossa. Sälli laskee laatikkonsa lattialle ja ryntää apuun. Näin he saavatkin levyn paikoilleen, mutta kaikki hakaset ovat vääntyneet kelvottomiksi eikä levyä voi enää kiinnittää niillä.

-          Hei, minulla onkin juuri oikeaa tavaraa tähän hätään! Sälli riemastuu. - Antero hei, hyvää syntymäpäivää ja avaapas tuo sininen paketti nopeasti.

Antero kaivaa laatikosta sinisen paketin ja repii paperin pois. Sisältä paljastuu pikkuruuveja sekä kätevä akkuruuvinväännin, jossa on pyörivä lokero, jonka koloihin voi ladata kuusi eri kärkeä samoin kuin revolverissa luoteja. Ja päältä työntämällä kärki tulee näkyviin. Käden käänteessä takalevy on tukevasti kiinni ja huojuva kaappi historiaa. Katastrofi vältetty.

Sälli nostaa laatikkonsa kainaloon ja he siirtyvät eteisestä olohuoneeseen.

-          Vau, kiitoksia! Onpa mahtava laite, Antero kokeilee ruuvinväännintä, pyörittelee ja lataa siitä eri kärkiä näkyviin ja alkaa leikkiä revolverisankaria.

-          Ai, niin! Toinen katastrofi! äiti huudahtaa. - Kahvinsuodattimeni suli. Emme saa kahvia.

-          Jaa, saisimmekohan tästä muokattua jonkinlaisen vastineen, Sälli tirskahtaa ja kaivaa laatikostaan tavallisen suppilon. – En enää ehtinyt paketoida näitä, kun ostin paljon vähän kaikenlaista.

-          Jee, äiti sieppaa suppilon ja vilahtaa keittiöön. – Toimii!

Vieraita alkaa saapua ja olohuone täyttyy puheen ja naurun sorinasta. Antero avaa lahjojaan ja äiti hyörii paikasta toiseen tarjoten lisää kahvia. Yhtäkkiä hän huomaa sohvan sivupöydän.

-          Antero, et sitten siivonnut noita legoja pois, hän katsoo Anteroa moittivasti. - Vieraat tarvitsevat pöytätilaa kupeille ja lautasille. Vie ne heti pois.

-          Noin hieno rakennelma, sehän taitaa olla itse Repunpää, Frodo Reppulin koti, Sälli ihailee. – Ei tuota kannata pois viedä. Odottakaahan hetki.

Sälli hakee ostamansa kirkkaan muovilaatikon, tyhjentää loput tavarat Anteron huoneeseen ja kääntää laatikon nurin rakennelman päälle.

-          Kas näin. Nyt on laskutilaa ja rakennelma on kuin näyttelyvitriinissä, Sälli esittelee ja siemaisee kahvia kupistaan.

-          Hahaa, ihan täydellinen lahja, Antero nauraa ja seuraa kahvivanan etenemistä.

Äitikin naurahtaa ja huomaamattomasti sipaisee rätillä lattiaa ihan Sällin varpaiden vierestä.

Lasarukset

Kaksi kädet puuskassa ja selin seisovaa miestä pyörähtää tv-ruudussa villisti toistensa ympäri, erään suositun amerikkalaisen tv-sarjan erikoisjakso on alkamassa. Toinen miehistä on Jamie Hyneman. Hän on baskeripäinen, tuuheasti viiksekäs, parrakas ja roteva mies. Yleensä hänellä on täysin sama vakava ilme, riippumatta hänen tunnetilastaan, eivätkä hengettömät silmälasitkaan paljasta hänen ajatuksiaan. Toinen mies on Adam Savage, vaaleatukkainen, hieman vähemmän viiksekäs, parrakas, tummasilmälasipäinen, kekseliäs ja iloinen adhd-tyyppi, joka nauraa paljon eikä pysy paikoillaan sekuntiakaan. Keitä nämä miehet ovat? He ovat Myytinmurtajia, erikoistehosteiden ammattilaisia, joilla on 30-vuoden vankka ja monialainen kokemus elokuva-alalta. He eivät vain kerro ohjelmassaan erilaisia legendoja ja myyttejä, vaan he laittavat ne testiin ja samalla itsensäkin.

Jakso alkaa. Miehet seisovat mitä kummallisempia tavaroita ja vempaimia täynnä olevan verstaansa työpöydän ääressä. Jamie aloittaa juonnon vakavana, mutta hänen silmäkulmansa värähdyksestä voi päätellä hänen olevan erikoisen innoissaan.

- Meillä on tänään muutamia todellisia myyttien myyttejä.

Adam hypähtää jalalta toiselle ja kysyy:

- Mitäs ne ovat?

- Lasarukset, kuolleista heränneet ja elävät luurangot.

Adam hypähtää jälleen.

- Mitä? Ei voi olla todellista? Mitäs myyttejä niistä nyt on? Ai ai, niin kuin, että valuuko elävän luurangon syömä ruoka ja juoma ulos heti leukaluiden välistä vaiko vasta kylkiluiden välistä? Tai että voivatko luut pysyä yhdessä, kun lihaksia ja jänteitä ei ole enää?

- Niin, ja kasvaako parta vielä kuoleman jälkeen? Se kyllä käy ihan tavallisiinkin kuolleisiin. Mutta menköön.

- Olemme testanneet kyllä monia uskomattomia juttuja, kuten fysiikan lakien todenperäisyyttä piirretyissä, mutta mitenkäs näitä testataan? Adam alkaa vaikuttaa melkeinpä huolestuneelta.

Jamie vastaa rauhallisesti:

- Meillä on tänään apuna erikoisvieraita. Ensimmäinen on Luiseva Sälli, Suomesta. Hän on elävä luuranko, joka on vain jatkanut elämäänsä huolimatta pelkistyneestä luurankoudestaan.

- Järisyttävää. Ja toinen?

- Hän on hiljattain edesmennyt supertähti, David Bowie.

- Vau!

Neljä tuolia on asetettu haastattelunurkkaukseen. Jamie ja Adam tervehtivät vieraitaan, Luisevaa Sälliä ja David Bowieta. Sälli ja David kättelevät myös toisiaan ja kaikki istuutuvat. Jamie aloittaa.

- Tervetuloa ohjelmaamme, Mr Bowie ja Mr Luiseva.

- Sanokaa vain David.

- Sanokaa vain Sälli.

- Hyvä on, David ja Sälli. Mukavaa, kun pääsitte molemmat tänne. Ja David, onnittelut uuden levyn julkaisusta.

- Kiitän, vähän jäi hommat vielä silti kesken, David vastaa arasti hymyillen.

- Vielähän sitä ehtii, Jamie jatkaa. - Mutta haluaisimme vielä esittää osanottomme poismenosi johdosta. Olisiko teillä kummallakaan mitään sitä vastaan, että pitäisimme minuutin hiljaisuuden näin aluksi?

- No, en kai vastusta, jos ihan välttämättä haluatte, ja jos Adam vain kestää hiljaisuutta, David sanoo ilkikurisesti nostaen toista kulmakarvaansa.

- Kyllä kestän, Adam vakuuttaa juhlallisesti.

- Erittäin hyvä alku tälle ohjelmalle, Sälli sanoo liikuttuneena. - Kannatan.

Miehet istuvat mietteissään, omissa ajatuksissaan, kukin ehkä muistelee poistuneen ja yllättäen takaisin saapuneen taiteilijan merkittävimpiä saavutuksia. Adam hypistelee silmälasejaan, olisiko roska joutunut silmään. Jamien ilme kertoo - no hyvä on, Jamie on Jamie, ilme ei kerro siis mitään. Sällin ilme sen sijaan kuvastaa syvää surua ja suurta tyhjyyttä avaruudessa ja koko maailmankaikkeudessa. David itse istuu tyynenä ja tarkkailee muita.

Minuutti päättyy. Adam jatkaa juontoa.

- David, olet nyt siis herännyt kuolleista, vai olenko ymmärtänyt oikein?

- Näin siinä nähtävästi kävi. Ei se ihan yllätys ollut, mutta ihmehän se toki oli. En ihan vielä ole tottunut tähän kaikkeen. Kuinka sinulla sujui tämä alkuopettelu, Sälli?

- Minä vietin pitkän alkuaikani kuolemani jälkeen hyvin pienessä tilassa, kirkon lattian alle haudattuna enkä osannut lähteä etsimään muuta elämää, Sälli vastaa. - Sinulla on erittäin hyvä tilanne, kun olet näin vapaalla jalalla liikkeellä jo heti alusta alkaen.

- Tuo on kyllä totta, yritän muistaa käyttää tilanteen edukseni. Mutta näemmä sinäkin olet paikkasi löytänyt ja voit nykyään hyvin.

- Kyllä, Suomessa ollaan hyvin edistyksellisiä ja ymmärtäväisiä erilaisuudelle, ainakin jotkut. Sinäkin voisit tulla käymään siellä joskus.

- Mielelläni, kiitos kutsusta. Joskus taisin käydäkin, muistelisin.

Adam puuttuu keskusteluun.

- Liikkeellä olosta puheenollen, pääsemme ensimmäiseen myyttiimme, joka koskee sinua Sälli. Katsojamme ja me haluaisimme tietää, miten luusi voivat pysyä kasassa ilman jänteitä ja lihaksia?

- Tahdonvoimalla, Sälli naurahtaa. - Totta puhuen, eivät ne aina pysykään. On ollut tilanteita, joissa olen totaalisesti hajonnut. Kuten kerran putkimiehen töitä tehdessäni. Mutta sitten vain kerään itseni kasaan. Vielä en ole hukannut mitään.

- Uskomatonta. Saisimmeko testata, missä rajasi menevät?

- Kaikin mokomin.  Lähdetään hommiin.

- Mutta sitä ennen, David, ajamme sinun sänkipartasi. Emme kestä tuota.

Miehet ovat urheiluhallissa, jonne Jamie ja Adam ovat rakentaneet valtavan avaruusalusta muistuttavan kiipeilytelinehökötyksen.

- No niin Sälli. Aluksi voisit vain juosta pieniä pyrähdyksiä eri vauhdeilla, me kuvaamme ne ja katsomme, irtoaako luita, Adam ohjaa testiä.

Sälli lähtee juoksuun. Ensin pientä hölkkää. Luut pysyvät hyvin paikoillaan. Nopeampi vauhti ei tuo muutosta pysyvyyteen.

- Kokeile hyppimistä, ehdottaa Jamie.

Sälli hyppää vähän, sitten vähän korkeammalle. Klonks. Käsi putosi olkapäästä irroten. Sälli nostaa käden toisella kädellään ja kiinnittää sen paikoilleen.

- Haa, siinä oli tärähdys. Alamme löytää irtoamispisteen, Adam innostuu. - Nyt voisimme mitata hieman voimia.

Sälli asetetaan mittausvälineeseen. Sillä saadaan tarkat lukemat vääntövoimille, joilla eri luut irtoavat. Adam lukee tuloksia.

- Yllättävän iso voima tarvitaan esimerkiksi solisluun irrotukseen. Olkapäät ja jalat ovat varmaankin hieman löystyneet, ne irtoavat huomattavasti helpommin.  Jatketaan. Kokeillaan kiipeämistä. Ja jos luut todellakin pysyvät yhdessä vain tahdonvoimalla, niin kokeillaan joitain siihen vaikuttavia tunnetilojakin.

Sälli lähtee kiipeämään jättihökötykseen viritettyjä tankoja ja naruja pitkin.

- Onneksi alla on pehmeä matto, jos jotain sattuisi putoamaan, Sälli ajattelee.

Alku menee hienosti. Rauhallinen kiipeäminen ei ylitä irtoamisen raja-arvoja. Pian Sälli on päässyt aika korkealle hökötyksen keskelle. Yhtäkkiä katonrajassa näkyy jokin liikahdus. Sälli jähmettyy kuin salamaniskusta. Karvaisia jalkoja alkaa tulla valoon. Se on jättiläishämähäkki, joka liikkuu nopeasti ja taitavasti kohti Sälliä. Samaan aikaan alhaalla Adamin pyynnöstä Bowie alkaa soittaa ja laulaa erästä kappalettaan. Sällin jäsenet alkavat toimia, mutta jähmeästi kuin kauhu-unessa. Hän yrittää räpistellä pakoon alaspäin, mutta jännitys aiheuttaa joustamattomuutta luissa ja niin ensimmäinen luu irtoaa ja hetken langoissa poukkoiltuaan se putoaa matolle. Se oli jalkaterä tällä kertaa. Mutta sormien puristusotteet pysyvät ja vain tiukentuvat. Paniikissa Sälli ei ymmärrä, että hän voisi vain pudottautua alas, vaan hän pitelee kynsin ja hampain kiinni sieltä mistä saa. Toinen jalantynkä sätkii ilmassa toisen etsiessä tukevampaa jalansijaa. Rimpuilu aiheuttaa sen, että hänen lonkkaluunsa sotkeutuu jumiin naruihin. Nyt putoaa jo sääriluukin. Peto vaanii jo yllä, vain parin jalan mitan päässä. Sälli näkee louskuvan suun ja kammottavat torahampaat, jotka kalistellen odottavat saavansa iskeä myrkkynsä Sällin luihin ja ytimiin.

- Vaihda kappaletta, Sälli huudahtaa kauhuissaan Davidille. - Ehkä tuo olikin kutsubiisi tuolle otukselle!

David vaihtaa. Heroes alkaa soimaan ja Jamie ja Adam ryntäävät avaruuspukuineen ja valomiekkoineen Sällin avuksi. He ohittavat pian Sällin ja hyökkäävät hämähäkkiä päin. Lyhyen taistelun jälkeen tämä vetäytyy takaisin yläilmoihin ja rauha laskeutuu kiipeilytelineeseen. Kunnes kuuluu pieni huokaus. Ja sen jälkeen hirvittävä kolina ja töminä. Sällin joka ikinen luu irtoaa ja sinkoaa ympäriinsä osuen tankoihin, lankoihin ja lopulta matolle. Hiljaisuus.

- Sälli, oletko elossa? Adam kuiskaa varovasti riippuen edelleen avaruuspuvussaan telineen langoissa.

- Täällä minä, Sälli vastaa hieman rahisevalla äänellä. - Ihan hetkinen, kokoan vain itseni.

Miehet istuvat tuoleissaan. David tarjoaa vesilasin Sällille ja sanoo:

- En ole ikinä nähnyt mitään tuollaista! En tiedä, pystynkö koskaan enää soittamaan mitään. Se hajoaminen oli jotain sanoin kuvaamatonta.

Sälli ottaa lasin.

- Kiitos, kurkkua kuivasikin. Mutta höpö höpö, totta kai sinä soitat! Sinähän pelastit elämäni sillä kappaleella! Ja ties mitä olisi tapahtunut ilman näitä kahta valomiekkasankaria. Minulla on joskus tapana vähän ylireagoida. Mutta nyt olen ihan kunnossa.

- Anteeksi, Sälli ja David, ei sen ihan noin dramaattiseksi pitänyt mennä. Tiimimme vähän innostui liikaa, Jamie pahoittelee. - Robottihämähäkki oli turhankin aidon oloinen. Toivottavasti teille ei jäänyt paljon traumoja.

- Ja Sälli, miten ihmeessä voit muistaa kaikkien noiden luiden paikat, Adam ihmettelee. - Se on kyllä erikoismaininnan paikka.

Sälli kiittää myhäillen ja naukkaa vesitilkan lasistaan.

- Eeeei, hätääntyy Adam. - Siinä menee toinen myyttimme!

Kaikki tuijottavat Sälliä. Vesi on jo valahtanut kurkusta. Mitään ei valu leukaperistä. Pientä lorinaa kuuluu kylkiluiden keskeltä, mutta valumia ei näy ulos. Kaikki tuijottavat Sällin, tuota, sanotaan nyt, istuinluita. Ei näy vesivahinkoja istuimellakaan.

- Ihme, sanoo Jamie ja hänen katseessaan näkyy selvä ihailu.

- Ehdottomasti todistettu täysin todelliseksi tämä juomamyytti. En ymmärrä, mutta jossain sisällä se vesi vain pysyy, sanoo Adam jatkaen analysointiaan. - Luumyyttikin on mahdollisesti mahdollinen. Vaikka luut irtosivatkin välillä, niin välillä ne pysyivät kiinni. Ja todennäköisesti tahdonvoimalla, koska jännitystilassa ne alkoivat irtoilla ja varsinkin helpotustilassa ne irtosivat lopulta kokonaan.

- Näin on, vahvistaa Jamie. - Eli mitään myyttiä ei saatu tänään murrettua mahdottomaksi. Eikä onneksi luitakaan.

- Vielä yksi juttu, David. Leuka kameraan päin, Jamie sanoo. - Verrataanpas kuvia ennen ja jälkeen Marsin hämähäkkiä.

Kaikki tuijottavat nyt Davidia. Melkein samanmoinen parta kuin Jamiella koristaa hänen leukaansa, joka alkukuvassa oli täysin siloinen. Jännitys sai hänessäkin jotain aikaan.

- No johan nyt, tämäkin on vahvistettu. Tai no, parta ei ehkä kasva kuoleman jälkeen, mutta ainakin kuolleista heräämisen jälkeen kasvaa, Jamie selostaa. - Parranleikkuulle siitä, Bowie, tuo tyyli on minulle varattu. Etsi omasi. Kyllä sinä sen osaat ja nythän sinulla on aikaa.

- Aa, totta. Kiitos, Jamie. Uusi idea taitaakin jo muhia päässäni. Hei, Sälli, olisiko sinulla aikaa? Mitä olisit mieltä, jos…

Niin myytinmurtajat sekä lasarukset, nyt jo ystävykset poistuvat yhdessä studiosta illan lämpimään hämärään vilkkaasti keskustellen ja naureskellen, välillä taivaalle osoitellen ja välillä Sällin luita koetellen. Me katsojat ja kuulijat jäämme vain odottelemaan jatkoa, jos ja minkälaista, sen vain tähdet tietävät. 

Turvavälinpaikanhakija

Minä olen ikuinen turvavälinpaikanhakija. Olen ollut siitä asti kuin sain ajokortin 18-vuotiaana. Haluan, että edessäni on turvallinen väli seuraavaan metalliseen liikkuvaan tappolaatikkoon. Silloin minulla on edes teoreettinen mahdollisuus pysähtyä, jos jotain yllättävää tapahtuu. Haluan aina, että ainakin minun laatikkoni siinä tiiviissä junamuodostelmassa voisi hieman joustaa ennen rysähdystä. Ei hevosillakaan mennä turpa kiinni toisen takapuolessa, sen tietää, miten siinä käy. Potkua tulee. Mutta heti, kun olen saanut välimatkan sellaiseksi kuin se pitäisi olla, eli sata metriä sadan kilsan tuntivauhdilla, 80 metriä kahdeksan kympin vauhdilla, 60 metriä kuuden kympin vauhdilla ja niin edelleen, niin eiköhän siihen pyrähdä yhtäkkiä ainakin viiden auton letka. Ja turvavälinpaikan hakeminen alkaa jälleen alusta. Ex-lankoni sanoikin joskus, että minähän valun kohta taaksepäin. Tai sanoiko hän sen minun sisarelleni, joka ajaa samalla tavoin. Ihan sama. Haluan vain ajaa, en vainajaa.

Ajajan vastuualue on edessäpäin. Mutta kun takana tuleva auto on juuri potkuetäisyydellä, niin kyllä se minusta tuntuu kuin aseella uhattaisiin niskaan. Ja mitä siinä voi tehdä? Turhaa äkkijarrutusta ei saa tehdä, ja pieni jarruvalovaroitus ei tehoa jääräpäihin, ärtyneestä kulmakarvan kohotuksesta puhumattakaan. Auton taakse pitäisikin asentaa jalka, jolla voisi antaa kunnon hevosvoimaisen potkun, kun hajurako on alitettu. Luulisi silloin takana-ajavankin, hevosvoimiaan esittelevän hurjastelijan itsesuojeluvaiston alkavan toimimaan. Turvattomalta tuntuu tämä ajaminen nykyään. Voitaisiinko siirtyä takaisin turvalliseen liikkumiseen? Yksinkertainen hevosvoima takaisin ja turpavälit kuntoon!

Pikku juttu, vihdoinkin

Ihan pikku juttu vain. Hukkasin saunani. Tai siis tarkemmin sanoen tulevan saunani, talopaketin. Älkää nyt repikö leukojanne, kyllähän nyt kuka tahansa voi yhden paketin hukata. Ensin paketti on kädessäsi ja sitten se ei ole. Sitähän tapahtuu harva se päivä. Se saunapaketti ei tietenkään ollut kädessäni. Se putosi kyydistä jossain Viitasaaren ja Pyhäsalmen välillä. Eli jos näette yksinäisen saunan jonkun pellon reunassa, voitteko ilmoittaa asappina Luisevalle Sällille. Se on punainen ja siinä on valkoinen nauha ympärillä.

Olin siis ostanut pienen saunapaketin, jonka aioin pystyttää mökkitontilleni. Pikku juttu. Sehän on kuin legopaketin kasausta. Olisi, jos paketti olisi tallessa. Tallessa ovat sentään vuokrattu pakettiauto ja peräkärry, jonka kyydissä sauna oli. Mitä tapahtui? Viitasaarella pysähdyin kahville. En tiedä, oliko kahviin laitettu jotain hajuvettä vahvempaa vai nukuinko muuten vain Viitasaarelta eteenpäin, mutta kun saavuin rauhallisesti Vaskikelloon, joka on pakollinen pysähtymispaikkani tällä reitillä, niin kauhukseni en nähnytkään saunapakettia enää peräkärryllä. Paketti oli siis irronnut enkä ollut huomannut sitä lainkaan. En ymmärrä. Toivottavasti kukaan ei ollut jäänyt sen alle. Nelostiellä käveli kyllä joku mummo, muistelin. Ehkä näin unta.

Täällä nyt istun Pyhäsalmella ja mietin, että alkaisinko syyttää saunapaketinmyyjää, peräkärryn vuokraajaa, Viitasaaren kahvilan pitäjää vaiko tiehallitusta tästä onnettomasta sattumuksesta. Vai oliko kenties mummolla osuutta asiaan? Minun vikanihan tämä ei ollut, minähän nähtävästi nukuin. En voi mitenkään tietää, mitä tapahtui. Nyt olen täysin melkein varma, että mummo varasti saunani jollain pyhäsalmisella kepulikonstilla. Kilisytän hermostuksissani kahvilan seinissä ja katossa riippuvia erikokoisia ja muotoisia soittokelloja ja saan pahoja katseita osakseni. Maksan kahvin.

Rauhoitun ja päätän lähteä ajamaan samaa reittiä takaisin. Sepä oli viisas ratkaisu. Siellähän se sauna tönöttää heti ensimmäisen mutkan takana, nätisti penkan reunalla. Eli HIRVEÄ haloo nousi taas ihan pikku jutusta. Mutta se mummo. Se mummo tönöttää myös tuolla saunan vieressä ja ihmettelee. Haa, varas! Olin oikeassa! Pysähdyn.

-          Päivää. Tämmönen tömähti tähän! mummo lausahtaa hitaasti.

-          Päivää. Anteeksi, se on minun, sanoin nopeasti.

-        Ai jaa. Minä kun ajattelin jo siitä hyvän saunan saavani. No, nostetaanpa se sulle kyytiin ja laitetaan kunnolla kiinni, ettei uudestaan putoa seuraavassa mutkassa.

Mummo hypähtää peräkärrylleni, nappaa paketin telineen sivunarusta kiinni ja viittoilee minulle. Kun ymmärrän hänen tarkoituksensa, nostamme yhdessä saunan toisen seinämän peräkärryn reunalle. Sitten mummo hypähtää alas ja työnnämme koko paketin peräkärryn perälle asti ja kiinnitämme sen taljoilla. Kunnolla. Kiitän mummoa ja samalla mielessäni häpeilen aiempia epäilyjäni sekä sitä, että hän oli paljon voimakkaampi kuin minä, kun eihän minulla mitään lihaksia olekaan, luurangolla. Tarjoan palkkiota.

-          Pikku juttu, ei tuosta nyt mitään voi pyytää, mummo nauraa. Kyllä sinä itsekin olisit sen noilla luillasi kammennut jotenkin kyytiin.

-          Ehkäpä, ehkäpä en. Voinko tarjota edes kyytiä kiitokseksi?

-          No, nyt kun sanoit, niin mihinkä sinä olit tätä viemässä? Minähän voisin tulla avuksi, eläkeläisellä kun on aina aikaa. Mitä sanot?

Kerron määränpääni ja sanon, että kiitos, kyllä kiitos! Lihasvoima on aina tervetullutta. Lähdemme jatkamaan matkaa kohti Oulua. Päästyämme satamaan alkaa jo hämärtää. Vaihdamme kulkupelin veneeseen ja perälauttaan, jolle siirrämme saunapaketin käden käänteessä, tai sanoisinko, mummon käänteessä. Matkan aikana oli käynyt ilmi, että mummo, Annikki nimeltään, oli toiminut ikänsä metsurina ja kirvesmiehenäkin siinä sivussa. Aika kului hirsiä vedellessä, eikä vain nukkuessa, Annikki veisteli sananpartta hekottaen. Annikki oli ihmelöytö ja täydellinen kumppani tälle saunan pystytysreissulle.

Merimatka ei ole pitkä, mutta sään herra alkaa osoittaa mieltään. Ensimmäiset välähdykset ja jyrähdykset vavisuttavat venettä ohjaavaa kättäni juuri, kun saaren majakka on jo näkyvissä horisontissa. Tuuli nostattaa vaahtopäitä, mutta perälautta ja sauna pysyvät onneksi tiukasti perässämme vain vähäisesti hypähtäen. Nyt ei kaivattaisi irtoavaa ja uppoavaa saunaa. Toki sukeltamalla saunominen olisi ihan uusi extreme-laji himosaunojille. Ja lämpö tulisi, mistä? Sähköllä lämmitettävät kivet? Öö, sellaisiahan on jo, pölijä, se on niin kutsuttu sähkökiuas. Mutta vedessä… Harhailevat ajatukseni katkeavat, kun yhtäkkiä suuri kirkas salama valaisee koko taivaan ja silloin näen jotain odottamatonta. Jonkin matkan päässä on selvästi sukellusveneen hahmo.

-          Näitkö Annikki saman? kuiskaan pelästyneenä.

-          Näin. Mennään sinne, Annikki sanoo heti lujasti.

-          TÄH?

-          Niin, niin.

Hirveä ukkosen jyrinä iskee päällemme. Minä tottelen. Ajan veneemme ihan aluksen viereen. Sehän on kuin onkin sukellusvene, puoliksi sukelluksissa, puoliksi pinnalla. Mitään merkkejä tai liikettä ei näy. Sitten ylhäällä oleva luukku avautuu hitaasti. Sieltä nousee mies. Sieltä nousee toinen mies. Ja kolmas. Mitä tämä porukka on? Minua alkaa hirvittää. Katsahdan Annikkia. Toinen mies heittää alas köysitikkaat, joiden päästä Annikki nappaa kiinni. Minua alkaa hirvittää aina vain enemmän. Kuka Annikki on?

Miehet laskeutuvat tikkaita pitkin. Minun luuni alkavat kalista ja pelkään, että ääni kuuluu jo muidenkin korviin. Juuri kun ensimmäinen mies on astumassa veneeseen, oikea olkaluuni irtoaa ja koko käsi pulahtaa veteen. Kurotun sen perään vasemmalla kädellä, jolloin kaikki luuni, luuranko kun olen, päätyvät laidan yli veden varaan. Onneksi sadeasu ja pelastusliivit pitävät minut kasassa ja pinnalla ja saan napattua kaikki irrallisetkin luut turvaan. Annikki on hätääntyneenä tuossa tuokiossa paikalla veneen reunalla ja ensimmäisen miehen kanssa he auttavat minut takaisin veneeseen.

-          Mitä sinulle tapahtui? Annikki kyselee huolestuneena.

-          Ke-keitä te-te olette? kalisen kysymysvastaukseni.

-          Aa, no, nämä miehet ovat sattumalta erään saunapakettifirman työporukkaa ja he ovat täällä virkistys- ja työkyvyn ylläpitoreissulla. Minä olin myös näiden saunojen tekijä ennen kuin jäin eläkkeelle.

-          Si-siis tämän saunanko? osoitan irtokädelläni perässämme kelluvaa saunalauttaa.

-          Justiinsa. Se oli niin ihme, kun niin tuttu sauna tupsahti eteeni, melkein päälleni siellä Pyhäsalmella. En halunnut rehvastella enkä kertoa tätä, ennen kuin ollaan saatu sauna kuntoon ja kaikki toimimaan. Ja kun sattumalta kuulin, että olet vielä menossa samaan paikkaan kuin tämä työporukka, niin johan minun piti toimia. Pahoittelen, kun niin säikähdit.

-          Öö, pikku juttu. Onhan noita ennenkin nähty, sanoin helpottuneena. Hieno sukellusvene. Mennäänkö mökilleni?

Pääsemme lopulta turvallisesti rantaan. Minut viedään vielä hieman tärisevänä ja kalisevana mökkiini ja kääritään vilttiin. Annikki ja työporukka vetävät rannassa saunapaketin telineestä paikoilleen, juuri viime tipassa ennen kuin myrsky puhkeaa koko voimallaan. Siinäkin pauhaavassa tuulessa ja tuiskussa sauna on nopeasti kasattu ja laitettu käyttövalmiiksi tällä porukalla, ja pian jo savu tupruaa piipusta. Annikille annetaan itseoikeutetusti ensimmäinen saunavuoro ja sen jälkeen koko muu porukka käy saunomassa. Olen sillä aikaa koonnut itseni ja tehnyt hieman pikkupurtavaa kaikille. Ruoka ja juoma maistuvat ja juttu lentää yömyöhään. Lopulta Annikki ja porukka kuitenkin kiittävät, kumartavat ja poistuvat sukellusveneeseensä jatkamaan matkaansa. Lupaamme ilmoitella kuulumisiamme.

Entä pääsinkö itse koskaan saunomaan uuteen saunaani? No, pääsinhän toki, seuraavana iltana, vihdoin. Ja kovasti vihdoinkin. Olin päivällä tehnyt niin hyvät vihdat, että niitä koivunlehtiä löytyi kylkiluiden välistä vielä monen viikon päästä. Se on pikku juttu. Sauna on nyt turvallisesti omalla paikallaan, parhaiden asiantuntijoiden asentamana sekä koekäyttämänä. Se on ISO juttu.