Jouluruokaa tarjoo kunnon väki

Luiseva Sälli kiiruhtaa kaupan tungoksessa hyllyn luota toiselle, työntäen toisella kädellään kärryä ja lappaen toisella kaikkia mahdollisia jouluruoka-aineksia kärryyn, joka alkaa jo uhkaavasti pursuta yli.

- Tähtianis, sinappisilli, punajuuri, suolakurkku, lanttu, rieska, graavilohi... Sälli mutisee yrittäen pinnistellen muistella kotona kirjoittamaansa lappua. Lappua, jonka hän sitten autuaasti unohti juuri siihen paikkaan, jossa hän sitä kirjoitti.

- No, on sitä ennenkin yhdestä joulusta selvitty. Sälli pysähtyy oikein miettimään. - Sehän taisi tapahtua muistaakseni vuonna – 96. Muut joulut ovatkin olleet enemmän tai vähemmän katastrofaalisia, joita ei uskalla muistellakaan, hän purskahtaa nauruun itsekseen saaden osakseen närkästyneitä katseita, jotka sanovat: "Ei jouluostoksilla saa olla iloinen." Sälli punastuu ja jatkaa lappamistaan.

- Nyt piisaa, on jo vähän kiirus, pitää ehtiä bussiin, Sälli alkaa hätäillä. - Näin aattona ei kai kulje ihan kaikki vuorot.

Tänä vuonna on hänen vuoronsa järjestää joulu ja ystäviä on tulossa läheltä ja kaukaa. Toki kaikki auttavat valmisteluissa, mutta päävastuu on Sällillä.

Onneksi Sälli ehtii bussiin ja saa istumapaikankin kauppakassiensa kanssa ihan etupenkistä. Sisään pyrkivien matkustajien jono lyhenee hitaasti. Milloin jonkun kortin luku ei onnistu, milloin joku yrittää maksaa käteisellä, johon kuljettaja joutuu puhdistamaan päätään; ei onnistu tässä bussissa. Joku kysyy, että meneekö Ikean ohi, johon kuski nyökkää.

Lukulaitteen tasainen piippaus jatkuu hetken. Sälli tuijottaa ikkunasta ulos ajatuksissaan. Yhtäkkiä jono pysähtyy, on ihan hiljaista. Sälli kääntyy katsomaan ovelle.

- Mitä ihmettä! Sällin aivoissa raksuttaa tyhjää. - Sisään on kiivennyt, öö, mikä? Sälli miettii.

- Eihän tuo mikään muukaan voi olla kuin, kuin Hernemuhennos! hän tajuaa. - Joka nyt yrittää epätoivoisesti ostaa bussilippua kuskilta.

Kuski tuijottaa hämmentyneenä Hernemuhennoksen ojentamaa virallista henkilötodistusta ja tökkii sormellaan lukulaitetta yrittäen siten pyytää matkakorttia, mutta Hernemuhennos ei ymmärrä. Jono tämän takana alkaa liikehtiä hermostuneesti ja pyrkiä Hernemuhennoksen ohi. Mutta tiedättehän itsekin, miltä se tuntuu: ei ole niin helppoa ohittaa siististi melkein koko käytävän täyttävää epämääräistä hytisevää, kosteaa möykkyä, josta putoilee keittyneitä herneenpaloja.

Tilanne on tulenarka. Joulukiireiset ihmiset ja hidas hernemuhennos eivät ole hyvä yhdistelmä, kohta voi räjähtää jostain päästä. Sälli päättää puuttua peliin.

- Mikä lippu on yleensä herneille? hän kysyy kuskilta. - Luulen, että hän haluaa jonkin alennuslipun.

Kuski tuijottaa nyt Sälliä entistä hämmästyneempänä.  

- Onko herne vihannes? jonosta kuuluu. - Kävisikö liikuntarajoitteisten lippu? Vai lasten? Ei tietenkään, nuohan ovat jo täysikäisiä herneitä, eivät versoja, joku vastaa.

Matkustajat ehdottelevat ja pohtivat eri vaihtoehtoja.

- Entä, kun hänessä on noin monta hernettä. Sarjalippu, perhelippu?

Sälli siirtyy kuskin viereen ja ojentaa pankkikorttinsa.

- Ota tuosta vaikka vuosilippu, Sälli määrää. - Kyytiin hänen nyt täytyy päästä.

Hernemuhennos vilkaisee Sälliä kiitollisena. Sälli viittoilee tyhjää paikkaa vieressään ja Hernemuhennos änkäytyy penkille pyyhkien hikeä otsaltaan. Tilanne rauhoittuu ja bussi pääsee vihdoin matkaan.

Sälli alkaa jutella Hernemuhennokselle.

– Mihin päin olet menossa? hän kysyy.

Hernemuhennos vastaa hieman pulputtavalla äänellä jotain, josta Sälli yllättäen ymmärtää tämän olevan pakomatkalla erään perheen jouluaaton aaton valvojaisista, jotka nähtävästi lähtivät vähän lapasesta ja Hernemuhennoksella keitti yli.

– Eli sinulla ei ole varsinaista päämäärää. Tule minun luokseni jouluksi, Sälli ehdottaa. – Sinne on tulossa muutama ystäväperhe, mutta ei mitään tarkan kaavan juhlintaa. Hyvää ruokaa ja rentoa oleilua. Hyvin passaat porukkaan.

Hernemuhennos nyökkää suostuvaisesti ja asia on sovittu.

Sälli ja Hernemuhennos pääsevät pian Sällin kotiin ja alkavat järjestellä Sällin ostoksia. Kohta vieraitakin alkaa saapua. Kukaan ei ihmettele Hernemuhennoksen ehkä hieman suttuista olemusta tai omituista ilmaisutapaa, vaan kaikki puhua porisevat iloisesti yhteen ääneen. Hernemuhennos tuntee olonsa oikein kotoisaksi ja tervetulleeksi.

Ruokavalmistelut etenevät vauhdilla ja saunakin on jo lämpenemässä. Hernemuhennoskin aikoo uskaltautua saunomaan ensimmäistä kertaa elämässään. Häntä on aina hieman arveluttanut, että miten hänen hipiänsä suhtautuu kuumuuteen ja kosteuteen.

– Hyvin se menee, kaikki rohkaisivat häntä. – Hieman lisää kypsennystä ei koskaan tee pahaa kenellekään.

Ja hyvinhän se menikin, tarpeeksi iso laudeliina auttoi asiaa, ettei Hernemuhennos valunut pois lauteiden raoista.

Jouluilta alkaa hämärtyä, ateria on katettu ja saunanpuhdas porukka istuutuu syömään. Pöytä on täynnä kaikenlaista herkkua, mutta yhtäkkiä Sälli huudahtaa: - Minähän unohdin herneet! Miten se on mahdollista, minun jouluherkkuni?

Vieraat katsovat hetken hieman hämillään Sälliä ja sitten Hernemuhennosta. Hernemuhennos nousee pöydästä hitaasti.

- Ei, anteeksi, Sälli kiiruhtaa pahoittelemaan, - en tarkoittanut sinua.

Hernemuhennos ottaa tarjoilukärryltä tyhjän astian, ravistelee hetken itseään ja ojentaa täyden hernemuhennoskulhon Sällille.

– Oi, kiitos, Hernemuhennos, Sälli sanoo. - Tämä on todellakin suuri joululahja minulle, jos vain olet ihan varma, että voit tästä luopua.

Hernemuhennos myhäilee istuutuessaan.

– Ai, että olipa onni, että kävit saunassa tänään, Sälli tulkkaa. - On todellakin puhdasta ja kypsää hernemuhennosta.

Kaikki räjähtävät nauramaan ja Sälli tarjoaa kunnon jouluruokaa kunnon väelle. Näin joulun vietto jatkuu rennossa tunnelmassa pitkälle iltaan ja tästä joulusta tulee todellakin yksi Sällin ikimuistoisimmista jouluista uuden ystävän myötä.

Betoni on irti

Luiseva Sälli heittää hiekkaa betonimyllyyn, joka pyörii tasaiseen tahtiin sekoittaen vetelästä vellistä notkeaa mönjää. Sälli on valamassa perustuksia pihasaunalle. Hän on opetellut betonin valmistamista ja käsittelyä erilaisista esittelyvideoista, joita netistä löytyy. Ja hyvin näyttää sujuvan, ainakin hänen omasta mielestään. Sälli pysäyttää myllyn, kaataa valmiin betonin saaviin ja alkaa täyttää rakentamaansa raudoitettua perustuksen muottia.

Viimein päivän urakka on valmis ja Sälli istahtaa penkille ihailemaan kuivuvaa betonia. Yhtäkkiä hänen kännykkänsä soi. Sälli nostaa luurin betonin kovettamilla käsillään ja vastaa:

- Sälli.

- Mitä, no, moi Sälli, täällä Ensio, kuuluu luurista. - Muistatko?

- Ai, terve, pitkästä aikaa, Sälli hihkaisee. - No totta kai muistan! Mehän oltiin samassa firmassa töissä silloin joskus, mikäs se olikaan…?

- Vihtalan Veitikat Oy, Ensio nielaisee ja jatkaa: - Ja siitä minä oikeastaan soitinkin. Olisi kyllä mukava jutella ihan kuulumisiakin, mutta asia on nyt niin, että tämä juttu olisi aika kiireellisesti hoidettava kuntoon.

- Apua, mitä on tapahtunut? kysyy Sälli hätääntyneenä. - Sinähän olit aika nuori poika silloin vielä, kun minä olin siellä töissä.

- Muistatkos ne läksiäisesi? Ensio kysyy.

- Taisihan ne aika railakkaat olla, minun läksiäisteni lisäksi juhlittiin firman eläköityvän toimitusjohtajan läksiäisiä, Sälli muistelee, - Mutta mites sinä nyt tuommoisia kyselet?

- No, se on nyt vähän pitkä juttu, Ensio huokaisee ja aloittaa kertomuksensa: - Me nuoret juipit ei silloin oikein tykätty uudesta, tulevasta toimitusjohtajasta. Liian koppava ja pröystäilevä. No, näiden juhlien tiimellyksessä me löydettiin eräältä pöydältä avonaisesta kirjekuoresta paperit, jotka oli kai lähdössä Kaupparekisteriin ja niissä ilmoitettiin uudet yhtiön vastuumiehet. No siitähän me keksittiin tehdä vähän jäynää, ja lakalla peitettiin yksi nimi ja laitettiin tilalle toinen. Ajateltiin, että kyllähän ne viimeistään siellä virastossa huomaavat tuon ja sitten tarkistavat asioita selvityspyynnöillä tai jollain.

- Mutta eikö niin käynytkään? Sälli kuuntelee ihmetellen.

- Niin, sitä me ei oikeastaan saatu tietää, kun yhtiö lopettikin aika pian sen jälkeen koko toimintansa ja me jouduttiin siirtymään muualle töihin, kuka minnekin, Ensio vastaa.

- Ai niinkö huonosti siinä sitten kävi, Sälli huokaisee.

- No juu, mutta sekään ei ole tämä varsinainen ongelma, Ensio jatkaa selostustaan. - Vähän aikaa sitten minulle tarjottiin mahdollisuus ostaa tämä firma, joka oli ollut pöytälaatikossa kaikki nämä vuodet. Ajattelin, että voisihan sitä eläkepäivien ratoksi vaikka alkaa jotain puuhaamaan, kun aikaakin on. Tuttu firma oli tosiaan vielä olemassa ja kaikki tiedot löytyivät PRH:sta. Ja silloin se paljastui. Sinä olet sen toimitusjohtaja!

- Mitä? Sälli huudahtaa.

- Niin, tuota, öh, me laitoimme sinun nimesi siihen toimitusjohtajaksi, pahoittelen, Ensio mutisee.

- Luulimme todellakin, että ei se niin pitkälle menisi. Mutta pahinta oli, kun luin kaupparekisteriotetta. Siellä luki sinun tietosi, mutta myös se, että olit kuollut, osanottoni. Koitin sitten kuitenkin soittaa numeroosi, ja tässä sitä ollaan. Tieto kuolemastasi oli nähtävästi hieman liioiteltu.

- Jaa, no tiedä siitä, mutta mitä me nyt tehdään? Tälle toimitusjohtaja-asialle? Sälli kysyy hätääntyneenä.

- No, siellä YTJ:ssä oli nettisivut, jonka kautta pääsisit itse ilmoittamaan erostasi, Ensio neuvoo.

- Voin lähettää sinulle pöytäkirjan, jossa asiasta päätetään, se vaaditaan siihen mukaan.

- Mutta enhän minä osaa! Sälli parahtaa. - Pakko kai se on.

Sälli tuijottaa tietokoneen ruutua tyhjin silmin. Hikikarpalot tihkuvat hänen ohimoiltaan pudoten näppäimistön päälle. Parin tunnin aherruksen jälkeen Sälli on onnistunut tunnistautumaan verkkopalveluun, ilmoittanut tietoja yrityksestä, jonka tietoja hän haluaa ilmoittaa, valinnut oikean muutosilmoituksen, jossa hän ilmoittaa muutoksista, ja lopultakin hän on vaiheessa, jossa hän voi ilmoittaa eroavansa tehtävästään toimitusjohtajana.

- Pakolliset liitteet, hallituksen kokous, tai muu liite, jossa muutoksesta päätetään. Valitse liite. Sälli huokailee. - Mihin minä sen sähköpostiliitteen tungin? Mistä minä sen löydän? Oma tietokone, työpöytä, kansio, missä, mikä?

Sälli painelee ja kaivelee tietokoneen kuvakkeita, etsien kuumeisesti oikeaa kansiota ja oikeaa tiedostoa.

- Klik. Vai Klik Klik? Tuoko? Jee, nyt onnistui! Sinne meni liite. Sälli hihkuu. 

- Paina äkkiä "LÄHETÄ". Sinne meni ilmoitus. HUH. Nyt vielä maksamaan.

Sälli maksaa verkkopankissa ja lopulta tulostaa yhteenvedon ilmoituksesta.

- EEEEIIII!!! Sälli karjaisee, kun hän näkee paperissa lähettämänsä liitetiedoston nimen. 

”Betoni on irti -videoesitys betonin valmistuksesta ja käsittelystä!”