Lasarukset

Kaksi kädet puuskassa ja selin seisovaa miestä pyörähtää tv-ruudussa villisti toistensa ympäri, erään suositun amerikkalaisen tv-sarjan erikoisjakso on alkamassa. Toinen miehistä on Jamie Hyneman. Hän on baskeripäinen, tuuheasti viiksekäs, parrakas ja roteva mies. Yleensä hänellä on täysin sama vakava ilme, riippumatta hänen tunnetilastaan, eivätkä hengettömät silmälasitkaan paljasta hänen ajatuksiaan. Toinen mies on Adam Savage, vaaleatukkainen, hieman vähemmän viiksekäs, parrakas, tummasilmälasipäinen, kekseliäs ja iloinen adhd-tyyppi, joka nauraa paljon eikä pysy paikoillaan sekuntiakaan. Keitä nämä miehet ovat? He ovat Myytinmurtajia, erikoistehosteiden ammattilaisia, joilla on 30-vuoden vankka ja monialainen kokemus elokuva-alalta. He eivät vain kerro ohjelmassaan erilaisia legendoja ja myyttejä, vaan he laittavat ne testiin ja samalla itsensäkin.

Jakso alkaa. Miehet seisovat mitä kummallisempia tavaroita ja vempaimia täynnä olevan verstaansa työpöydän ääressä. Jamie aloittaa juonnon vakavana, mutta hänen silmäkulmansa värähdyksestä voi päätellä hänen olevan erikoisen innoissaan.

- Meillä on tänään muutamia todellisia myyttien myyttejä.

Adam hypähtää jalalta toiselle ja kysyy:

- Mitäs ne ovat?

- Lasarukset, kuolleista heränneet ja elävät luurangot.

Adam hypähtää jälleen.

- Mitä? Ei voi olla todellista? Mitäs myyttejä niistä nyt on? Ai ai, niin kuin, että valuuko elävän luurangon syömä ruoka ja juoma ulos heti leukaluiden välistä vaiko vasta kylkiluiden välistä? Tai että voivatko luut pysyä yhdessä, kun lihaksia ja jänteitä ei ole enää?

- Niin, ja kasvaako parta vielä kuoleman jälkeen? Se kyllä käy ihan tavallisiinkin kuolleisiin. Mutta menköön.

- Olemme testanneet kyllä monia uskomattomia juttuja, kuten fysiikan lakien todenperäisyyttä piirretyissä, mutta mitenkäs näitä testataan? Adam alkaa vaikuttaa melkeinpä huolestuneelta.

Jamie vastaa rauhallisesti:

- Meillä on tänään apuna erikoisvieraita. Ensimmäinen on Luiseva Sälli, Suomesta. Hän on elävä luuranko, joka on vain jatkanut elämäänsä huolimatta pelkistyneestä luurankoudestaan.

- Järisyttävää. Ja toinen?

- Hän on hiljattain edesmennyt supertähti, David Bowie.

- Vau!

Neljä tuolia on asetettu haastattelunurkkaukseen. Jamie ja Adam tervehtivät vieraitaan, Luisevaa Sälliä ja David Bowieta. Sälli ja David kättelevät myös toisiaan ja kaikki istuutuvat. Jamie aloittaa.

- Tervetuloa ohjelmaamme, Mr Bowie ja Mr Luiseva.

- Sanokaa vain David.

- Sanokaa vain Sälli.

- Hyvä on, David ja Sälli. Mukavaa, kun pääsitte molemmat tänne. Ja David, onnittelut uuden levyn julkaisusta.

- Kiitän, vähän jäi hommat vielä silti kesken, David vastaa arasti hymyillen.

- Vielähän sitä ehtii, Jamie jatkaa. - Mutta haluaisimme vielä esittää osanottomme poismenosi johdosta. Olisiko teillä kummallakaan mitään sitä vastaan, että pitäisimme minuutin hiljaisuuden näin aluksi?

- No, en kai vastusta, jos ihan välttämättä haluatte, ja jos Adam vain kestää hiljaisuutta, David sanoo ilkikurisesti nostaen toista kulmakarvaansa.

- Kyllä kestän, Adam vakuuttaa juhlallisesti.

- Erittäin hyvä alku tälle ohjelmalle, Sälli sanoo liikuttuneena. - Kannatan.

Miehet istuvat mietteissään, omissa ajatuksissaan, kukin ehkä muistelee poistuneen ja yllättäen takaisin saapuneen taiteilijan merkittävimpiä saavutuksia. Adam hypistelee silmälasejaan, olisiko roska joutunut silmään. Jamien ilme kertoo - no hyvä on, Jamie on Jamie, ilme ei kerro siis mitään. Sällin ilme sen sijaan kuvastaa syvää surua ja suurta tyhjyyttä avaruudessa ja koko maailmankaikkeudessa. David itse istuu tyynenä ja tarkkailee muita.

Minuutti päättyy. Adam jatkaa juontoa.

- David, olet nyt siis herännyt kuolleista, vai olenko ymmärtänyt oikein?

- Näin siinä nähtävästi kävi. Ei se ihan yllätys ollut, mutta ihmehän se toki oli. En ihan vielä ole tottunut tähän kaikkeen. Kuinka sinulla sujui tämä alkuopettelu, Sälli?

- Minä vietin pitkän alkuaikani kuolemani jälkeen hyvin pienessä tilassa, kirkon lattian alle haudattuna enkä osannut lähteä etsimään muuta elämää, Sälli vastaa. - Sinulla on erittäin hyvä tilanne, kun olet näin vapaalla jalalla liikkeellä jo heti alusta alkaen.

- Tuo on kyllä totta, yritän muistaa käyttää tilanteen edukseni. Mutta näemmä sinäkin olet paikkasi löytänyt ja voit nykyään hyvin.

- Kyllä, Suomessa ollaan hyvin edistyksellisiä ja ymmärtäväisiä erilaisuudelle, ainakin jotkut. Sinäkin voisit tulla käymään siellä joskus.

- Mielelläni, kiitos kutsusta. Joskus taisin käydäkin, muistelisin.

Adam puuttuu keskusteluun.

- Liikkeellä olosta puheenollen, pääsemme ensimmäiseen myyttiimme, joka koskee sinua Sälli. Katsojamme ja me haluaisimme tietää, miten luusi voivat pysyä kasassa ilman jänteitä ja lihaksia?

- Tahdonvoimalla, Sälli naurahtaa. - Totta puhuen, eivät ne aina pysykään. On ollut tilanteita, joissa olen totaalisesti hajonnut. Kuten kerran putkimiehen töitä tehdessäni. Mutta sitten vain kerään itseni kasaan. Vielä en ole hukannut mitään.

- Uskomatonta. Saisimmeko testata, missä rajasi menevät?

- Kaikin mokomin.  Lähdetään hommiin.

- Mutta sitä ennen, David, ajamme sinun sänkipartasi. Emme kestä tuota.

Miehet ovat urheiluhallissa, jonne Jamie ja Adam ovat rakentaneet valtavan avaruusalusta muistuttavan kiipeilytelinehökötyksen.

- No niin Sälli. Aluksi voisit vain juosta pieniä pyrähdyksiä eri vauhdeilla, me kuvaamme ne ja katsomme, irtoaako luita, Adam ohjaa testiä.

Sälli lähtee juoksuun. Ensin pientä hölkkää. Luut pysyvät hyvin paikoillaan. Nopeampi vauhti ei tuo muutosta pysyvyyteen.

- Kokeile hyppimistä, ehdottaa Jamie.

Sälli hyppää vähän, sitten vähän korkeammalle. Klonks. Käsi putosi olkapäästä irroten. Sälli nostaa käden toisella kädellään ja kiinnittää sen paikoilleen.

- Haa, siinä oli tärähdys. Alamme löytää irtoamispisteen, Adam innostuu. - Nyt voisimme mitata hieman voimia.

Sälli asetetaan mittausvälineeseen. Sillä saadaan tarkat lukemat vääntövoimille, joilla eri luut irtoavat. Adam lukee tuloksia.

- Yllättävän iso voima tarvitaan esimerkiksi solisluun irrotukseen. Olkapäät ja jalat ovat varmaankin hieman löystyneet, ne irtoavat huomattavasti helpommin.  Jatketaan. Kokeillaan kiipeämistä. Ja jos luut todellakin pysyvät yhdessä vain tahdonvoimalla, niin kokeillaan joitain siihen vaikuttavia tunnetilojakin.

Sälli lähtee kiipeämään jättihökötykseen viritettyjä tankoja ja naruja pitkin.

- Onneksi alla on pehmeä matto, jos jotain sattuisi putoamaan, Sälli ajattelee.

Alku menee hienosti. Rauhallinen kiipeäminen ei ylitä irtoamisen raja-arvoja. Pian Sälli on päässyt aika korkealle hökötyksen keskelle. Yhtäkkiä katonrajassa näkyy jokin liikahdus. Sälli jähmettyy kuin salamaniskusta. Karvaisia jalkoja alkaa tulla valoon. Se on jättiläishämähäkki, joka liikkuu nopeasti ja taitavasti kohti Sälliä. Samaan aikaan alhaalla Adamin pyynnöstä Bowie alkaa soittaa ja laulaa erästä kappalettaan. Sällin jäsenet alkavat toimia, mutta jähmeästi kuin kauhu-unessa. Hän yrittää räpistellä pakoon alaspäin, mutta jännitys aiheuttaa joustamattomuutta luissa ja niin ensimmäinen luu irtoaa ja hetken langoissa poukkoiltuaan se putoaa matolle. Se oli jalkaterä tällä kertaa. Mutta sormien puristusotteet pysyvät ja vain tiukentuvat. Paniikissa Sälli ei ymmärrä, että hän voisi vain pudottautua alas, vaan hän pitelee kynsin ja hampain kiinni sieltä mistä saa. Toinen jalantynkä sätkii ilmassa toisen etsiessä tukevampaa jalansijaa. Rimpuilu aiheuttaa sen, että hänen lonkkaluunsa sotkeutuu jumiin naruihin. Nyt putoaa jo sääriluukin. Peto vaanii jo yllä, vain parin jalan mitan päässä. Sälli näkee louskuvan suun ja kammottavat torahampaat, jotka kalistellen odottavat saavansa iskeä myrkkynsä Sällin luihin ja ytimiin.

- Vaihda kappaletta, Sälli huudahtaa kauhuissaan Davidille. - Ehkä tuo olikin kutsubiisi tuolle otukselle!

David vaihtaa. Heroes alkaa soimaan ja Jamie ja Adam ryntäävät avaruuspukuineen ja valomiekkoineen Sällin avuksi. He ohittavat pian Sällin ja hyökkäävät hämähäkkiä päin. Lyhyen taistelun jälkeen tämä vetäytyy takaisin yläilmoihin ja rauha laskeutuu kiipeilytelineeseen. Kunnes kuuluu pieni huokaus. Ja sen jälkeen hirvittävä kolina ja töminä. Sällin joka ikinen luu irtoaa ja sinkoaa ympäriinsä osuen tankoihin, lankoihin ja lopulta matolle. Hiljaisuus.

- Sälli, oletko elossa? Adam kuiskaa varovasti riippuen edelleen avaruuspuvussaan telineen langoissa.

- Täällä minä, Sälli vastaa hieman rahisevalla äänellä. - Ihan hetkinen, kokoan vain itseni.

Miehet istuvat tuoleissaan. David tarjoaa vesilasin Sällille ja sanoo:

- En ole ikinä nähnyt mitään tuollaista! En tiedä, pystynkö koskaan enää soittamaan mitään. Se hajoaminen oli jotain sanoin kuvaamatonta.

Sälli ottaa lasin.

- Kiitos, kurkkua kuivasikin. Mutta höpö höpö, totta kai sinä soitat! Sinähän pelastit elämäni sillä kappaleella! Ja ties mitä olisi tapahtunut ilman näitä kahta valomiekkasankaria. Minulla on joskus tapana vähän ylireagoida. Mutta nyt olen ihan kunnossa.

- Anteeksi, Sälli ja David, ei sen ihan noin dramaattiseksi pitänyt mennä. Tiimimme vähän innostui liikaa, Jamie pahoittelee. - Robottihämähäkki oli turhankin aidon oloinen. Toivottavasti teille ei jäänyt paljon traumoja.

- Ja Sälli, miten ihmeessä voit muistaa kaikkien noiden luiden paikat, Adam ihmettelee. - Se on kyllä erikoismaininnan paikka.

Sälli kiittää myhäillen ja naukkaa vesitilkan lasistaan.

- Eeeei, hätääntyy Adam. - Siinä menee toinen myyttimme!

Kaikki tuijottavat Sälliä. Vesi on jo valahtanut kurkusta. Mitään ei valu leukaperistä. Pientä lorinaa kuuluu kylkiluiden keskeltä, mutta valumia ei näy ulos. Kaikki tuijottavat Sällin, tuota, sanotaan nyt, istuinluita. Ei näy vesivahinkoja istuimellakaan.

- Ihme, sanoo Jamie ja hänen katseessaan näkyy selvä ihailu.

- Ehdottomasti todistettu täysin todelliseksi tämä juomamyytti. En ymmärrä, mutta jossain sisällä se vesi vain pysyy, sanoo Adam jatkaen analysointiaan. - Luumyyttikin on mahdollisesti mahdollinen. Vaikka luut irtosivatkin välillä, niin välillä ne pysyivät kiinni. Ja todennäköisesti tahdonvoimalla, koska jännitystilassa ne alkoivat irtoilla ja varsinkin helpotustilassa ne irtosivat lopulta kokonaan.

- Näin on, vahvistaa Jamie. - Eli mitään myyttiä ei saatu tänään murrettua mahdottomaksi. Eikä onneksi luitakaan.

- Vielä yksi juttu, David. Leuka kameraan päin, Jamie sanoo. - Verrataanpas kuvia ennen ja jälkeen Marsin hämähäkkiä.

Kaikki tuijottavat nyt Davidia. Melkein samanmoinen parta kuin Jamiella koristaa hänen leukaansa, joka alkukuvassa oli täysin siloinen. Jännitys sai hänessäkin jotain aikaan.

- No johan nyt, tämäkin on vahvistettu. Tai no, parta ei ehkä kasva kuoleman jälkeen, mutta ainakin kuolleista heräämisen jälkeen kasvaa, Jamie selostaa. - Parranleikkuulle siitä, Bowie, tuo tyyli on minulle varattu. Etsi omasi. Kyllä sinä sen osaat ja nythän sinulla on aikaa.

- Aa, totta. Kiitos, Jamie. Uusi idea taitaakin jo muhia päässäni. Hei, Sälli, olisiko sinulla aikaa? Mitä olisit mieltä, jos…

Niin myytinmurtajat sekä lasarukset, nyt jo ystävykset poistuvat yhdessä studiosta illan lämpimään hämärään vilkkaasti keskustellen ja naureskellen, välillä taivaalle osoitellen ja välillä Sällin luita koetellen. Me katsojat ja kuulijat jäämme vain odottelemaan jatkoa, jos ja minkälaista, sen vain tähdet tietävät.