Pikku juttu, vihdoinkin

Ihan pikku juttu vain. Hukkasin saunani. Tai siis tarkemmin sanoen tulevan saunani, talopaketin. Älkää nyt repikö leukojanne, kyllähän nyt kuka tahansa voi yhden paketin hukata. Ensin paketti on kädessäsi ja sitten se ei ole. Sitähän tapahtuu harva se päivä. Se saunapaketti ei tietenkään ollut kädessäni. Se putosi kyydistä jossain Viitasaaren ja Pyhäsalmen välillä. Eli jos näette yksinäisen saunan jonkun pellon reunassa, voitteko ilmoittaa asappina Luisevalle Sällille. Se on punainen ja siinä on valkoinen nauha ympärillä.

Olin siis ostanut pienen saunapaketin, jonka aioin pystyttää mökkitontilleni. Pikku juttu. Sehän on kuin legopaketin kasausta. Olisi, jos paketti olisi tallessa. Tallessa ovat sentään vuokrattu pakettiauto ja peräkärry, jonka kyydissä sauna oli. Mitä tapahtui? Viitasaarella pysähdyin kahville. En tiedä, oliko kahviin laitettu jotain hajuvettä vahvempaa vai nukuinko muuten vain Viitasaarelta eteenpäin, mutta kun saavuin rauhallisesti Vaskikelloon, joka on pakollinen pysähtymispaikkani tällä reitillä, niin kauhukseni en nähnytkään saunapakettia enää peräkärryllä. Paketti oli siis irronnut enkä ollut huomannut sitä lainkaan. En ymmärrä. Toivottavasti kukaan ei ollut jäänyt sen alle. Nelostiellä käveli kyllä joku mummo, muistelin. Ehkä näin unta.

Täällä nyt istun Pyhäsalmella ja mietin, että alkaisinko syyttää saunapaketinmyyjää, peräkärryn vuokraajaa, Viitasaaren kahvilan pitäjää vaiko tiehallitusta tästä onnettomasta sattumuksesta. Vai oliko kenties mummolla osuutta asiaan? Minun vikanihan tämä ei ollut, minähän nähtävästi nukuin. En voi mitenkään tietää, mitä tapahtui. Nyt olen täysin melkein varma, että mummo varasti saunani jollain pyhäsalmisella kepulikonstilla. Kilisytän hermostuksissani kahvilan seinissä ja katossa riippuvia erikokoisia ja muotoisia soittokelloja ja saan pahoja katseita osakseni. Maksan kahvin.

Rauhoitun ja päätän lähteä ajamaan samaa reittiä takaisin. Sepä oli viisas ratkaisu. Siellähän se sauna tönöttää heti ensimmäisen mutkan takana, nätisti penkan reunalla. Eli HIRVEÄ haloo nousi taas ihan pikku jutusta. Mutta se mummo. Se mummo tönöttää myös tuolla saunan vieressä ja ihmettelee. Haa, varas! Olin oikeassa! Pysähdyn.

-          Päivää. Tämmönen tömähti tähän! mummo lausahtaa hitaasti.

-          Päivää. Anteeksi, se on minun, sanoin nopeasti.

-        Ai jaa. Minä kun ajattelin jo siitä hyvän saunan saavani. No, nostetaanpa se sulle kyytiin ja laitetaan kunnolla kiinni, ettei uudestaan putoa seuraavassa mutkassa.

Mummo hypähtää peräkärrylleni, nappaa paketin telineen sivunarusta kiinni ja viittoilee minulle. Kun ymmärrän hänen tarkoituksensa, nostamme yhdessä saunan toisen seinämän peräkärryn reunalle. Sitten mummo hypähtää alas ja työnnämme koko paketin peräkärryn perälle asti ja kiinnitämme sen taljoilla. Kunnolla. Kiitän mummoa ja samalla mielessäni häpeilen aiempia epäilyjäni sekä sitä, että hän oli paljon voimakkaampi kuin minä, kun eihän minulla mitään lihaksia olekaan, luurangolla. Tarjoan palkkiota.

-          Pikku juttu, ei tuosta nyt mitään voi pyytää, mummo nauraa. Kyllä sinä itsekin olisit sen noilla luillasi kammennut jotenkin kyytiin.

-          Ehkäpä, ehkäpä en. Voinko tarjota edes kyytiä kiitokseksi?

-          No, nyt kun sanoit, niin mihinkä sinä olit tätä viemässä? Minähän voisin tulla avuksi, eläkeläisellä kun on aina aikaa. Mitä sanot?

Kerron määränpääni ja sanon, että kiitos, kyllä kiitos! Lihasvoima on aina tervetullutta. Lähdemme jatkamaan matkaa kohti Oulua. Päästyämme satamaan alkaa jo hämärtää. Vaihdamme kulkupelin veneeseen ja perälauttaan, jolle siirrämme saunapaketin käden käänteessä, tai sanoisinko, mummon käänteessä. Matkan aikana oli käynyt ilmi, että mummo, Annikki nimeltään, oli toiminut ikänsä metsurina ja kirvesmiehenäkin siinä sivussa. Aika kului hirsiä vedellessä, eikä vain nukkuessa, Annikki veisteli sananpartta hekottaen. Annikki oli ihmelöytö ja täydellinen kumppani tälle saunan pystytysreissulle.

Merimatka ei ole pitkä, mutta sään herra alkaa osoittaa mieltään. Ensimmäiset välähdykset ja jyrähdykset vavisuttavat venettä ohjaavaa kättäni juuri, kun saaren majakka on jo näkyvissä horisontissa. Tuuli nostattaa vaahtopäitä, mutta perälautta ja sauna pysyvät onneksi tiukasti perässämme vain vähäisesti hypähtäen. Nyt ei kaivattaisi irtoavaa ja uppoavaa saunaa. Toki sukeltamalla saunominen olisi ihan uusi extreme-laji himosaunojille. Ja lämpö tulisi, mistä? Sähköllä lämmitettävät kivet? Öö, sellaisiahan on jo, pölijä, se on niin kutsuttu sähkökiuas. Mutta vedessä… Harhailevat ajatukseni katkeavat, kun yhtäkkiä suuri kirkas salama valaisee koko taivaan ja silloin näen jotain odottamatonta. Jonkin matkan päässä on selvästi sukellusveneen hahmo.

-          Näitkö Annikki saman? kuiskaan pelästyneenä.

-          Näin. Mennään sinne, Annikki sanoo heti lujasti.

-          TÄH?

-          Niin, niin.

Hirveä ukkosen jyrinä iskee päällemme. Minä tottelen. Ajan veneemme ihan aluksen viereen. Sehän on kuin onkin sukellusvene, puoliksi sukelluksissa, puoliksi pinnalla. Mitään merkkejä tai liikettä ei näy. Sitten ylhäällä oleva luukku avautuu hitaasti. Sieltä nousee mies. Sieltä nousee toinen mies. Ja kolmas. Mitä tämä porukka on? Minua alkaa hirvittää. Katsahdan Annikkia. Toinen mies heittää alas köysitikkaat, joiden päästä Annikki nappaa kiinni. Minua alkaa hirvittää aina vain enemmän. Kuka Annikki on?

Miehet laskeutuvat tikkaita pitkin. Minun luuni alkavat kalista ja pelkään, että ääni kuuluu jo muidenkin korviin. Juuri kun ensimmäinen mies on astumassa veneeseen, oikea olkaluuni irtoaa ja koko käsi pulahtaa veteen. Kurotun sen perään vasemmalla kädellä, jolloin kaikki luuni, luuranko kun olen, päätyvät laidan yli veden varaan. Onneksi sadeasu ja pelastusliivit pitävät minut kasassa ja pinnalla ja saan napattua kaikki irrallisetkin luut turvaan. Annikki on hätääntyneenä tuossa tuokiossa paikalla veneen reunalla ja ensimmäisen miehen kanssa he auttavat minut takaisin veneeseen.

-          Mitä sinulle tapahtui? Annikki kyselee huolestuneena.

-          Ke-keitä te-te olette? kalisen kysymysvastaukseni.

-          Aa, no, nämä miehet ovat sattumalta erään saunapakettifirman työporukkaa ja he ovat täällä virkistys- ja työkyvyn ylläpitoreissulla. Minä olin myös näiden saunojen tekijä ennen kuin jäin eläkkeelle.

-          Si-siis tämän saunanko? osoitan irtokädelläni perässämme kelluvaa saunalauttaa.

-          Justiinsa. Se oli niin ihme, kun niin tuttu sauna tupsahti eteeni, melkein päälleni siellä Pyhäsalmella. En halunnut rehvastella enkä kertoa tätä, ennen kuin ollaan saatu sauna kuntoon ja kaikki toimimaan. Ja kun sattumalta kuulin, että olet vielä menossa samaan paikkaan kuin tämä työporukka, niin johan minun piti toimia. Pahoittelen, kun niin säikähdit.

-          Öö, pikku juttu. Onhan noita ennenkin nähty, sanoin helpottuneena. Hieno sukellusvene. Mennäänkö mökilleni?

Pääsemme lopulta turvallisesti rantaan. Minut viedään vielä hieman tärisevänä ja kalisevana mökkiini ja kääritään vilttiin. Annikki ja työporukka vetävät rannassa saunapaketin telineestä paikoilleen, juuri viime tipassa ennen kuin myrsky puhkeaa koko voimallaan. Siinäkin pauhaavassa tuulessa ja tuiskussa sauna on nopeasti kasattu ja laitettu käyttövalmiiksi tällä porukalla, ja pian jo savu tupruaa piipusta. Annikille annetaan itseoikeutetusti ensimmäinen saunavuoro ja sen jälkeen koko muu porukka käy saunomassa. Olen sillä aikaa koonnut itseni ja tehnyt hieman pikkupurtavaa kaikille. Ruoka ja juoma maistuvat ja juttu lentää yömyöhään. Lopulta Annikki ja porukka kuitenkin kiittävät, kumartavat ja poistuvat sukellusveneeseensä jatkamaan matkaansa. Lupaamme ilmoitella kuulumisiamme.

Entä pääsinkö itse koskaan saunomaan uuteen saunaani? No, pääsinhän toki, seuraavana iltana, vihdoin. Ja kovasti vihdoinkin. Olin päivällä tehnyt niin hyvät vihdat, että niitä koivunlehtiä löytyi kylkiluiden välistä vielä monen viikon päästä. Se on pikku juttu. Sauna on nyt turvallisesti omalla paikallaan, parhaiden asiantuntijoiden asentamana sekä koekäyttämänä. Se on ISO juttu.