Sällin topeliaaninen joulutarina : Sälli pilaa joulun, mutta pelastaa joulun

Kerttu leikkii pikkuveljensä Artun kanssa Baby Born -vauvanukella. Kerttu on yksitoista ja Arttu kolme vuotta vanha. He asuvat Luisevan Sällin naapurissa ja heidän vanhempansa ovat pyytäneet, josko tänä vuonna Sälli tulisi heille joulupukiksi. Aiemmin Sälli on ollut joko niin kiireinen pukki, ettei ole ehtinyt heille tai sitten hän on vain kieltäytynyt kohteliaasti jonkin tekosyyn nojalla. Oikeasti Sälli ajatteli, että hän on ehkä liian tuttu ja lapset, tai Kerttu varsinkin tunnistaisi hänet heti ja joulu olisi sitten pilalla.

Kerttu ojentaa Artulle vauvanvaipan ja sanoo:

-          Nyt on Pikku-Sipulille sattunut vahinko. Sen vaippa pitää vaihtaa.

-          Ai, ai Tipuli, mitet nyt noin, Arttu kujertaa nukelle. - Mutta ei hätää, iti vaihtaa vaipan.

-          Muista tukea Sipulin niskaa, kun nostat sitä, Kerttu neuvoo.

Arttu alkaa vaihtaa vaippaa kolmivuotiaan ronskein ottein. Leikkiminen Artun kanssa on Kertun mielestä ihanan rentouttavaa ja vie ajatukset muualle. Kertulla on nimittäin ollut viime aikoina outoja painajaisia. Hän ei ole kehdannut kertoa niistä edes äidilleen. Unissa Kertulla on isosisko. Ja sellaistahan hänellä ei siis oikeasti ole. Unet ovat olleet hyvin todentuntuisia, ja miksikö ne ovat painajaisia? No, eivät ne aluksi olleetkaan, mutta jossain vaiheessa Kertulla heräsi tunne, että eivät ne voi olla pelkkää unta. Ehkä hänellä on sittenkin ollut isosisko!

Painajaiseksi unet alkoivat tosissaan muuttua siinä vaiheessa, kun Kertun isosisko katoaa unessa. Häntä etsitään kaikkialta, mutta jälkeäkään ei löydy. Kunnes eräänä päivänä Kerttu näkee tutut sukat roskiksessa ja tunnistaa ne isosisko-Martan sukiksi. Miksi ne siellä ovat? Kerttu kaivelee roskista ja löytää myös Martan kengät. Mitä ihmettä? Ja miksi äiti ja isä eivät reagoineet juurikaan näihin löydöksiin?

Silloin kammottava ajatus herää Kertun mielen syövereissä: ovatko äiti ja isä jostain syystä ... hä-hävittäneet Martan? Nyt tämä epäilys ei pysy enää unen maailmassa vaan se valtaa alaa jo Kertun hereillä ollessaankin. Eikä ihme, onhan tämä nyt ihan hirvittävä tunne.

Kerttu yrittää kaivella kaiken, mitä hän muistaa isosiskostaan, sillä nyt hän on jo varma, että nämä ovat muistoja, eivätkä unta. Kerttu oli ehkä jopa nuorempi kuin Arttu nyt. Hän muistaa isosiskon äänen, kun tämä vastaili hänen hassuihin kysymyksiinsä. Hän muistaa, kuinka hän konttasi Martan perässä, kun tämä käveli sinisissä farkuissaan ja keltaisessa kukkapuserossaan ympäri olohuonetta. Kerttu esitti varmaankin koiraa ja Martta oli koiran kouluttaja.

Mitä on voinut tapahtua? Tämä asia vaivaa Kerttua, vaikka välillä hän unohtaa sen leikkiessään Artun kanssa.

-          Huomenna on vihdoin jouluaatto ja joulupukki tuo kilteille lapsille lahjoja, hän sanoo Artulle.

-          Nii, ja minullekin, Arttu huudahtaa. – Ei te tonttu nähnyt, kun minä vitkatin ten kittan lotkiin.

-          Miksi sinä niin teit? kysyy Kerttu kauhistuneena. – Ei kissoja roskiin heitetä.

Eikä lapsia tai heidän vaatteitaan, Kerttu ajattelee huolestuneena mielessään.

-          Nii, mutta ku ko te meni ihan likki, Arttu puolustautuu. – Ten tulkki oli ihan liimainen.

-          Aa, sinä tarkoitat sitä koristekissaa, jonka äiti pudotti ikkunalta. – Sinäkö yritit liimata sen ehjäksi?

-          Nii, mutta te liima vain leviti ja leviti. Ja maittui makealta.

-          Se taisikin olla piparkakkusokeria putkilosta, Kerttu nauraa. – Mutta sehän oli kiltisti tehty. Kyllä pukki varmaan saa tiedon siitä ja tuo sinullekin lahjoja.

-          Joko te kohta on jouluaatto? Arttu kysyy iloissaan.

Viimein on tuo kaivattu jouluaattoilta. Kertun ja Artun perhe on jo syönyt, kun yhtäkkiä ovelta kuuluu koputus. Isä avaa oven ja Sälli astuu sisään pukeutuneena hyvin syöneeksi Joulupukiksi. Valkoinen parta peittää Sällin kalpeat kasvot melkein kokonaan.

-          Onko täällä kilttejä aikuisia? Sälli mörisee partansa takaa.

-          EEEEIII! huutaa Arttu.

Siinä asiassa saatat olla oikeassa, Kerttu miettii hiljaa, mutta vastaa: - Täällä on vain kilttejä lapsia!

-          Voi, voi, no, ehkä tulinkin sitten väärään taloon, poro on suunnistanut vikaan, Sälli voihkii. - Pukkipa sitten tästä lähteekin. Hyvää joulua!

-          EEEEIII! huutaa Arttu jo hätäisenä. – Kilteille LAPTILLE tinun piti tuoda lahjoja!

-          Ai, niinkö se menikin, Sälli vastaa naurahtaen, - Pukki on jo niin vanha, että menee vähän sekaisin.

-          Onko pukki likki? Arttu kysyy. – Minä voin liimata.

-          No, ehkä tämä nyt tästä suttaantuu, kun alkuun päästään, Pukki vastaa. – Kiitos vain.

-          No, voin minä pettäkin tinut, jot olet likainen, Arttu kommentoi asiallisesti.

-          Kylläpä on hyvä palvelu täällä, Sälli ihastelee. – Mutta, kaivetaanpa täältä säkistä, mitä täältä löytyy.

Sälli avaa säkkiä ja nostaa ulos pari ensimmäistä lahjapakettia.

-          Tämä on Artulle ja tämä on Kertulle, Pukki lukee ja jatkaa kaivamista.

Lapset kiljahtelevat innoissaan, kun paketteja ilmestyy enemmänkin, sekä lapsille että vanhemmille, jotka myhäilevät sohvalla. Viimein säkki on melkein tyhjä ja lapsia tuskin näkyy pakettivuorten takaa lattialla.

-          Tämä viimeinen onkin sekä Kertulle että Artulle yhteinen, Sälli sanoo. – Jospa aloittaisitte avaamisen siitä.

-          Kiitos kiltti Pukki, Kerttu ja Arttu huudahtavat kuorossa ja hyökkäävät joulupaketin kimppuun.

Mutta kun paperi alta pilkistää ensin kenkäpari, sitten siniset farkut ja lopulta keltainen kukkapusero, Kertun kasvot kivettyvät kauhusta.

-          Sehän on MARTTA! hän huutaa.

Kertun vanhemmat katsovat toisiaan hämmentyneinä ja hieman syyllisen näköisinä.

-          Ai, sinä jo nimesit sen, Pukki ihmettelee. – Se on erikoislahja Pukilta, interaktiivinen isosisko-nukke Artun Baby Born -vauvalle. Se kävelee ja jutteleekin sinulle. Vaikka sinulle Kerttu, se on tietenkin pikkusisko.

-          EIKÄ OLE, se on minun Isosiskoni Martta! Kerttu melkein itkee. – Jonka äiti ja isä hävittivät roskikseen! Se oli minun isosiskoni!

Voi, ei, nyt minä pilasin joulun, Sälli ajattelee katuvana. Miksi minä menin kaivamaan tällaisia lahjoja.

-          Voi, kulta, sinäkö muistat sen? Kertun äiti sieppaa Kertun syliinsä. – Sinä olit vain kaksivuotias.

-          Minä luulin, että te murhasitte minun isosiskoni, Kerttu nyyhkii.

-          MITÄ?! nyt äiti ja isä ja Sälli huutavat vuorostaan kuorossa.

-          Niin, nyt ymmärrän, että se oli vain nukke, Kerttu selittää jo huojentuneena. - Mutta olen nähnyt siitä unia, ja ne olivat niin oikeantuntuisia, että luulin, että minulla oli ollut oikea isosisko. Ja sitten hän vain katosi. Kengät ja sukat vain löytyivät roskiksesta.

-          Voi, pientä. Se nukke putosi minulla ja meni rikki, äiti voihkaisee. – Anteeksi, en voinut ymmärtää, että sinä voisit muistaa sitä.

-          Ei se haittaa enää. Ja voi, kiitos Sälli, eiku Pukki, että toit tuon nuken, Kerttu sanoo ja kiepsahtaa Sällin kaulaan. – Olisin varmaan lopun ikääni epäillyt vanhempiani kauheasta rikoksesta ja joutunut pahoille teille itsekin ja lopulta päätynyt nuorisovankilan kautta jonnekin aikuisten vankilasaarelle ja elämä olisi ollut ihan pilalla. Sinä pelastit tämän joulun ja elämäni.

Nyt Sällin silmäkulmaan nousee jotain kosteaa, mutta se on varmaankin vain huurretta parrasta. En sittenkään pilannut tätä joulua, Sälli ajattelee helpottuneena.

-          Kyllä tinä äiti olet mahdoton kömpelyt, kiljaisee pitkään hiljaan ollut Arttu. – Likot kittoja ja nukkeja. Kyllä minä olitin ten liimalla korjannut, jot olitin tilloin ollut täällä.

Kaikki alkavat nauraa.

-          Niin olisit, Kerttu hihkaisee ja halaa pikkuveljeään. – Kyllä sinä Arttu, olet paras Isosisko, mitä minulla on ikinä ollut!