Autoiluttaako?

Suomen tieliikenne- ja rikoslakien mukaan autolla ei saa ajaa alaikäisenä, ”liian” sairaana tai väsyneenä, ei ilman asianmukaista voimassa olevaa ajokorttia eikä päihtyneenä alkoholista tai muista huumausaineista. Siitä ei erikseen mainita, että täytyykö ajajan olla virallisesti elossa ajaessaan. Ihmettelen tällaista puutosta laissa, mutta luulisin, että luurankona minun, Luisevan Sällin, ajolupani taitaa olla evätty, tuon kortin voimassaolopykälän takia. En ole nimittäin useampaan vuosikymmeneen käynyt ajokorttilääkärillä. En puhu siis oman autoiluni, vaan ihan yleisen turvallisemman ajokulttuurin puolesta. Haluaisin tehdä lakialoitteen, jossa ehdotettaisiin lisättäväksi tähän ei-listaan; ajaa ei saa vihaisena, järkyttyneenä eikä kiireisenä.

Saako sitten kukaan enää ajaa? Varsinkin jos vihaisuus- ja kiireisyyskielto lisättäisiin lakiin, yli puolet autoilijoista saisi sakot joka päivä. No, sillähän parannettaisiinkin valtionkassan tilannetta, saataisiin vaikka korvamerkittyä rahaa peltipoliiseille. Joka tapauksessa ihmisen havainnointikyky häiriintyy pahoin ääritunnekuohutiloissa ja ihminen on sellaisen pauloissa ajaessaan vaaraksi niin itselleen kuin muille tiellä liikkuville. Eli ajaa ei saisi liian iloisenakaan, sekin on ääritunnetila.

Mitenkäs näiden uusien määräysten rikkominen todistettaisiin käytännön ratsiatilanteessa? Entisaikoina ennen alkometrejä humaltuminen todennettiin käsien koordinaatiotesteillä ja kävelykokeilla. Kyllähän nuo testit näihinkin sopisivat. Vihainen ja kiireinen liikuttelee varmasti käsiään jotenkin aika hermostuneesti, mahdollisten käsimerkkien säestämänä ja käveleekin liian nopeasti. Puheesta voi päätellä jotain, kasvojen väristä, äänen laadusta, sanojen käytöstä. Järkytys voi ilmetä eri ihmisillä eri tavoilla, toiset kääntyvät sisäänpäin, toiset purkavat kaiken ulos. Verenpaineen mittaus heti ratsiatilanteessa olisi helppo, nopea ja edullinen tunnistuskeino. Verraten alkoholipitoisuuden mittauksiin verestä, voitaisiin verikokeilla mitata myös stressitilan aiheuttamaa hormonien kuten adrenaliinin eritystä. Kuljettajan täytyisi itse todistaa, mikäli stressi on hänen kohdallaan syntynyt itse ratsiasta tai poliisin pelosta eikä ole siten vaikuttanut hänen aiempaan ajokykyynsä. Mutta se onkin vaikeampaa todistaa, jollei hän ota puolen tunnin välein verikokeita itseltään. Ehkäpä tähän kehitettäisiin ajonopeuspiirtureiden tapainen verikoepiirturi.

Kiireettömyyden todistaminen poliisille olisi myöskin kuljettajan omalla vastuulla. Jos kuljettaja on ajanut juuri nopeusrajoitusten mukaan, voi kiire ilmetä toisinkin, esimerkiksi liian pieninä turvaväleinä, pirullisina ohituksina, väistämisvelvollisuuksien rikkomisina tai muutoin toisten oikeuksien vähättelyinä ja huomioon ottamattomuuksina. Tällöin kuljettajan on näytettävä toteen, ettei hänellä ole esimerkiksi mitään sovittuja tapaamisia laissa määritetyn ajan ja säädetyn kilometrietäisyyden sisällä. Mikäli hän ei voi todistaa tätä, hän saa sakon liikenteen turhasta vaarantamisesta. Ja mikäli kiirerike on todettu ja todistettu eikä kuljettaja voi todistaa edes kiireen syytä, syyllistyy hän kiireeseen ilman todellista kiirettä. Silloin hän saa rikesakon liikenteen törkeän turhasta vaarantamisesta.

Lisäisin lakiin vielä desibelirajoituksen ajoneuvon sisätiloihin. Liian lujalla soiva musiikki tai kyydissä olijoiden meluaminen häiritsee havainnointia ja reagointia aivan yhtä paljon kuin vaikka kännykän räplääminen. Itse asiassa kaikki, mikä ohjaa aivokapasiteetin käyttöä väärin kohteisiin ja pois itse ajamisesta, pitäisi kieltää. Joskus olisi hyvä olla jopa silmälaput tai muutoin ummistaa silmänsä toisten autoilijoiden törttöilyille. Näiden näkeminen nostaa stressiä ja ärsytystunnetilaa. Toki voitaisiin vaatia Mensa-testin suorittaminen sovitulla prosenttirajalla jo ennen kuin pääsee edes inssikokeisiin, koska tällöin voitaisiin varmistaa, että tiellä liikkuvaa yleistä aivokapasiteetin varmuusmarginaalia olisi enemmän käytössä häiriö- ja poikkeustilanteissa ja näin tieliikennevirheiden määrä laskisi oleellisesti.

Mutta kaikkihan tekevät virheitä. Sehän on inhimillistä. Eikö se pitäisi sallia liikenteessäkin ja antaa tunteiden näkyä rehellisesti? Totta puhuen, tunteet ovat ihmisen pahin vihollinen autoillessa. Tunteet on saatava irti, jotta autoilun syvin ydin, yhteiset säännöt ja rationaalinen ajattelu, tulevien tilanteiden ennakointi ja nopea reagointi pääsevät pintaan. Ja autoillessa virheet täytyy antaa anteeksi silmänräpäyksessä. Autokouluihin lisättäisiin lakiehdotukseni myötä pakolliseksi vähintään viisi tuntia uskontoa, autopyhäkoulua, jossa käsiteltäisiin tunteiden käsittelyä ja etsittäisiin oikeaa ajoasennetta, jossa annamme toisillemme ja itsellemmekin tekemämme virheet anteeksi. Jos tämä ei heti onnistu vasta kortin saaneilta autoilunoviiseilta, tai kokemuksista huolimatta kaikentietäjärallikonkareiltakaan, sitä varten ovat tiekirkot sekä tien päällä liikkuvat rippiautot, joissa autoilu-uskonnon harjoittamista voi jatkaa säännöllisesti; autoilusyntien tunnistusta ja tunnustusta sekä tunteiden hallintaa. Lisäksi autoihin määrättäisiin pakolliseksi oma mobiilirippirasia, johon tunteet voi tallettaa ajon ajaksi ja ottaa jälleen käyttöön perille päästyään.

Mikäli kaikkien näiden lakiehdotusten voimaan tultua joku harva vielä saa ajokortin, ja hänellä on varaa ajaa saamiensa sakkojen jälkeen, ja kuljettajaa edelleen autoiluttaa, niin ajakoon ihmeessä, hyvä ihminen. Mutta ainoastaan aurinkoisina, leppoisina vapaapäivinään, ilman isompia iloja, ilman suurempia suruja, vailla vihan valtaa. Ja poissa minun tieltäni!