Debet ja Kredit

Olipa kerran Debet ja Kredit. He olivat köyhän Kirjanpitäjän lapsia. Kirjanpitäjän vaimo oli kuollut lamavuosina ja kirjanpitäjä oli ottanut äitipuolen lapsilleen. He asustivat oksista kasatussa ristikkomajassa kaupungin laitamilla. Ajat olivat huonot, kirjanpitotöitä vähän eikä ruoka tahtonut riittänyt kaikille. Äitipuoli halusi päästä lapsista eroon ja houkutteli Kirjanpitäjän viemään Debetin ja Kreditin toisella puolella kaupunkia olevaan metsään ja jättämään heidät sinne.

Lapset olivat kuitenkin kuulleet äitipuolensa sanat ja heillä oli suunnitelma. He pakkasivat taskuihinsa paljon isänsä käyttämiä kivipilkkuja. Kirjanpitäjä lähti raskain sydämin saattamaan lapsiaan metsään. Debet ja Kredit kulkivat perässä ja pudottelivat pilkkuja taskuistaan tasaisin välein matkan varrelle kartaksi itselleen. Ja kun Kirjanpitäjä oli palannut majaansa, lähtivät Debet ja Kredit etsimään pilkkuja ja löysivät tiensä helposti takaisin kotiin.

Äitipuoli ei ilahtunut. Hän sai suostuteltua Kirjanpitäjän yrittämään uudelleen, mutta nyt hän tarkasti lasten kaikki taskut ja reput, jotteivat he voineet piilottaa mitään ja antoi heille vain leivänkannikoita mukaan. 'Tältä reissulta he eivät palaa', ajatteli hän, 'ja saan itse syödä kaikki kakut, kaksin, oman Kirjanpitäjäni kanssa.'

Metsäpolulla lapset sitten pudottelivat leivänmurusia risteyksiin. Kirjanpitäjä jätti suruissaan lapset metsän syvimpään ja tiheimpään kohtaan. Lapset odottivat hetken ja kääntyivät palatakseen, mutta pikkulinnut olivat lentäneet heti tallettamaan muruset omiin nimiinsä eikä lapsilla ollutkaan enää reittiä edessään. Debet ja Kredit olivat eksyksissä polkujen risteillessä ristiin rastiin heidän ympärillään ja he käpertyivät toistensa turvaksi puun juurelle.

Seuraavana aamuna Debet ja Kredit päättivät lähteä jatkamaan matkaa. He siirtyivät polulta toiselle ja tulivat lopulta rakennukselle tai pikemminkin rakennelmalle, joka muistutti laskukonetta, sellaista jollainen heidän isälläänkin oli työhuoneessaan. He alkoivat painella seinissä olevia näppäimiä innoissaan. Mutta yhtäkkiä ovi avautui ja ulos astui Verotarkastaja. Debet ja Kredit eivät osanneet pelätä vaan seurasivat Verotarkastajaa sisälle rakennelmaan.

Verotarkastaja tarjosi lapsille ateriaa ja kyseli samalla, että mistä Debet ja Kredit olivat peräisin ja miten he olivat tänne asti eksyneet, eikös heidän pitäisi olla ihan omilla sijoillaan kotona. Lapset selittivät surullisen kertomuksensa. Verotarkastaja katsoi Debetiä ja Kreditiä laskelmoivasti. Sillä oikeasti hän ei ollutkaan Verotarkastaja vaan Huiputtaja, joka suunnitteli tekevänsä maan suurimman huijauksen. Ehkäpä Kirjanpitäjästä olisikin hyötyä hänen suunnitelmissaan. Äkkiä hän sieppasi Debetin ja tunki tämän lukolliseen kaappiin. Kredit ei ehtinyt pakoon ja Huiputtaja sitoi tämän paikoilleen tuoliin.

Huiputtaja alkoi hioa suunnitelmaansa kiristää Kirjanpitäjää Debetin ja Kreditin avulla. Hän huomasi, että Kreditillä oli laskupäätä, joten hän laittoi Kreditin keksimään uusia lukuja suureen huijauskirjaansa uhaten, että muutoin Debetille käy köpelösti. Kredit totteli, ja työ oli tuttua, olihan hän isäänsäkin avustanut silloin tällöin. Kun kirja oli päivien päästä lopulta valmis, Huiputtaja kietaisi sen paperiin ja oli lähtemässä postittamaan sitä Kirjanpitäjälle. Lähetteessä hän ilmoitti löytäneensä pari pientä eksynyttä "oikaistavaa" sekä omistavansa toisen kopion "Kirjanpitäjän" kirjasta. Jos Kirjanpitäjä ei tekisi, kuten hän halusi, kopio matkaisi suoraan Verottajan Päämiehelle.

Juuri kun Huiputtaja oli astumassa ulos, tuoliin sidottu Kredit huomasi, että hän saikin pujoteltua kätensä irti nyöristä. Nopeasti hän kurottui kohti pöydällä olevaa vesikarahvia ja heitti sen kohti Huiputtajaa. Karahvi pirstoutui oven karmiin ja vesi kasteli huonosti suojatun kirjan täysin lukukelvottomaksi. Kun Huiputtaja hyökkäsi hurjistuneena Kreditin kimppuun, Kredit väisti viime tipassa ja Huiputtaja kaatui suoraan suureen uuninpesään. Kredit paiskasi luukun kiinni ja niin päättyi Huiputtajan tarina, suuret suunnitelmat liekkeinä lepattaen ja savuna ilmaan haihtuen.

Kredit vapautti Debetin kaapista ja he lähtivät kiireesti ulos. Kredit tiesi nyt enemmän seudusta kuunneltuaan Huiputtajan juttuja, joten hän osasi suunnistaa metsän halki kotiin. Kirjanpitäjä otti heidät iloiten ja huojentuneena vastaan. Hän oli saanut töitä enemmän ja enää hän ei ikinä hukkaisi Debetiä ja Kreditiä minnekään. Entäs äitipuoli? Tämä oli syönyt kakkuja niin paljon, että oli saanut sappikohtauksen ja kuollut pois. Sepä siitä ja sen pituudesta, tilit on tasan.