tiistai 3. maaliskuuta 2015

Sahalla kynäilyä




"Sahalla kynäilyä". Sen niminen oli taulu, jossa jouduin kerran poseeraamaan koko sieluni kyllyydestä. Piti saada aikaan taiteilijan ahdistusta kuvaavaa naaman vääristystä, sahan ja käden yhteistyön luonnistumisen vuoristorataa ja samalla vielä onnistumisen iänkaikkista epävarmuutta ja sitä allekirjoittavaa sormenpäiden asentoa, aah. Ai niin, tietenkään silmän ja nenän reiän taiteellista ilmaisua unohtamatta.
Hei, minä olen vain yksinkertainen luuranko enkä mikään huippumalli! (Tosin mittani ovat kyllä aika sitä luokkaa.)


Mutta luulen, että tuo minut tauluun kuvannut henkilö tällä kertaa kyllä luuli liikoja kyvyistäni. Eihän kuvassa ole mitään noista: suuni on väärässä, koska saha jumittui ja vinkui niin pahasti, että hampaisiin sattui, olkapääni meni paikoiltaan, kun yritin väkisin ohjata terää, joka ei totellut minua lainkaan, ja sormeni olivat jäykistyneet pelosta, että saha lipsahtaa urastaan ja nirhaisee palan vähistä luistani. Siinä siis totuus. Olen aika varma, että kuva on täysi huijaus ja retusoitu jälkikäteen. (Tosin mittanikin oli todella täysi tuossa vaiheessa.)



Muistelen, että heti tuon kuvaussession jälkeen taulua kuvannut henkilö heitti sahan kädestäni seinään ja silloin allekirjoittanut otti hatkat. Taisin lähteä maailmalle etsimään uutta pontta uralleni.

Oui, oui, kävin Pariisissa ostamassa patonkia ja voita, ja jotain terävää päälle. Olisiko minusta boheemitaiteilijaksi? Ehkä, mutta jatkoin sisimpäni etsintää. Kyllä se vastaan tulee, ajattelin.

Si, si, aitoa pizzaakin löysin. Olisiko minusta kuuluisaksi leipuriksi? Ei, koska kokkikokeiluni tulos oli löysin kaikista, IKINÄ.

Mutta sitten tajusin kokeilla siipiäni rakennusalalla. Ja siinähän sainkin toteuttaa itseäni täysillä.
Suurta ideointia ja tarkkaa toteutusta!
(Tosin mittani olivat hieman pielessä joskus.)


Hmm, aina ei voi onnistua, tornit vinossa ja sitä rataa, tiedättehän. Kai teillekin on joskus käynyt niin? Niinpä keräsin luuni ja palasin kotomaahan. Ilmakin vaikutti hyvältä, ainakin sääennusteesta päätellen. Mitäs siitä, jos katselinkin säätä tutussa ja turvallisessa kodossani? Ei aina tarvitse irroitella jossain ulkomaailmassa, johan siinä sielukin kyllästyy. Joskus voi vain hengähtää tässä ja antaa uusien asioiden luikerrella itse luoksesi. Sitten kun on niiden aika.

PS. 


(Tosin mittanani on aika, joka menee yhden Agatha Christien lukemiseen, 

joten kohta olisi jo aika tapahtua JOTAIN!) 

1 kommentti:

  1. Sälli löysikin maailman itsestään kun etsi itseään maailmalta. Ja alin poseeraus on yksi lemppareistani.

    VastaaPoista