Otan imurin kaapista. Enhän ota, koska minun imurini ei ole
kaapissa. En ole ehtinyt tekemään imurille kaappia, vaikka monelle muulle
asialle olenkin. Tehnyt kaapin siis. Minulla imuri seisoo näkyvissä omassa nurkassaan,
kuin odottaen, että millä hetkellä tahansa joku innokas voi ottaa sen näppärästi
käyttöönsä ja sipaista paikat puhtaaksi. Pahoittelen, imuriseni, mutta se on
toiveajattelua. Sinun käyttöön ottamisesi näkyvältä paikalta ei ole yhtään sen
helpompaa kuin piilostakaan. Oikeastaan sen toivominenkin on sinulta häpeällistä,
koska aiheutat tavalliselle ihmiselle omantunnon pistoksia
muistuttamalla kaikista tekemättömistä töistä. Onneksi seisotkin jo nurkassa
häpeämässä.
Otan imurin nurkasta. Enhän ota, koska aloitin imuroinnista kirjoittamisen.
Kätevää työvelvoitteista luistamista. Ikään kuin työ olisi jo puoliksi tehty,
kun se on hyvin suunniteltu. No, suunnitellaan nyt sitten edes: ensin kerään kaikki
pienet esineet lattialta, kuten legopalikat, kuminauhat, kolikot, sitten
isommat esineet, sukat, muut vaatteet, kengät, nenäliinat ja pehmolelut. Mistä
näitä legoja ja pehmoleluja tulee? Eihän minulla ole edes lapsia! Jatkan
valmistelevia töitä sulkemalla ilmalämpöpumpun ja avaamalla sen etusuojan. Seuraavaksi
vedän imurin koko johdon ulos, ja aina unohdan, kumpaan suuntaan nappulaa piti
painaa, että se lukitsee johdon vieterin. Eli ainakin kerran imuri imaisee metrin
verran jo vetämääni johtoa takaisin. Sitten irrotan imurin tasoharjaosan, etsin
hyllystä pikkuharjan, jolla tulen käymään läpi ilmalämpöpumpun ritilät sekä sohvan
ja nojatuolien sisukset, ja liitän harjan imurin putken päähän.
Voisin aloittaa imuroimisen. Enhän voi, koska töpseli pitää
vielä yhdistää pistorasiaan. Se unohtui suunnitelmasta. Ei itsestään
selvyyksiäkään pidä unohtaa. Eli sitten voin aloittaa ilmalämpöpumpun
imuroimisella, siirtyä sohvan ja nojatuolien jälkeen television, kaiuttimien ja
tietokoneen putsaukseen pikkuharjalla. Ai niin, toki siis olen kiertänyt imurin
letkun ergonomisesti selkäni takaa siten, että vasemmalla kädellä pidän letkusta
kiinni ja vedän imuria mukanani ja oikealla pidän putken toisesta päästä sopivalta korkeudelta kiinni
ja suoritan varsinaisen imuroinnin. Ai niin, ja tietenkin siis kävelen aina eri
paikkoihin, liikutan käsiäni ja päätäni nähdäkseni ja ulottuakseni haluttuihin
paikkoihin. Koska itsestään selvyyksiä ei
saanut unohtaa. Ai niin, ja hengitän ja hikoilen. Kyllä tämä suunnitteleminen on raskasta.
Seuraavaksi voin jatkaa lattioiden imuroimisella. Enhän voi,
koska ensin pitää vaihtaa pikkuharja normaaliin tasoharjaan. Irrotan
pikkuharjan ja kiinnitän tasoharjan siten, että se kliksahtaa. Ensin se kääntyy
aina väärin päin ja sen asentoa pitää korjata kiertämällä, jotta voi imuroida
lattiatasoja eikä vain naarmuttaa niitä. Aloitan imuroinnin olohuoneen
etäisimmästä nurkasta. Kovilla lattioilla harjan pehmeät osat säädetään ulos,
jotta ei naarmuteta lattiaa. Mattoja imuroidessa ne säädetään sisemmäksi, jotta
imuteho olisi parempi. Joskus joutuu avaamaan putken ilma-aukon, jottei imuteho olisi liian tehokas ja matto liimautuisi kokonaan kiinni harjaan. Matot
imuroidaan nukkien suuntaisesti, pitäen jalalla/jaloilla mattoa paikoillaan.
Huomaatteko, aikamuotoni on vaivihkaa muuttunut passiiviksi. Irtaudun itse
tekemisestä, tekeminen tapahtuu ihan ilman minuakin. Ihanaa. Ei, vaan toiveajattelua taas.
Voin jatkaa imurointia keittiössä. Enhän voi, koska kaikki ruokapöydän
tuolit ovat tiellä. Alkuvalmisteluihini ei yleensä kuulu tuolien nosto
pöydälle, vaikka se olisikin järkevää. Eikä suunnitelmissani ole muuttaa tätä
huonoa suunnitelmaani. Joten yritän vain siirrellä ensimmäisiä tuoleja,
imuroida pöydän sivustaa, potkia seuraavia tuoleja sivuun edetessäni syvemmälle
pöydän alle ja vimmalla työntää toisen puolen tuoleja kauemmas suoraan imurin putkella
saadakseni takimmaisenkin nurkan imuroitua. Keittiön sekä eteisen lattiat ovat
itseasiassa aika nautinnollisia imuroitavia; ruoan murusista ja kiven sirusista
kuuluu rytmikäs rapina, kun ne sinkoutuvat imurin putkien sisäpintoja pitkin
imurin uumeniin.
Nyt voin lopettaa imuroinnin. Enhän voi, koska käytävä ja
vessa unohtuivat vielä, ja makuuhuonekin! Ovatko nämä huoneet lisääntyneet? Voiko
suunnitelmissa ottaa jo huomioon, mitä vahingossa unohdetaan? Totta kai, ja juuri
suunnitelmissa pitääkin ottaa huomioon kaikki erikoistilanteet, uhat,
riskitekijät ja kompastuskivet. Imuriin voi konkreettisesti kompastua tai sen
johto voi sotkeutua ja kaataa jalkalampun, joka rikkoutuessaan sinkoaa kipinän
verhoon, joka syttyy tuleen ja silloin imurointi on valitettavasti keskeytettävä.
Näitä ei tietenkään toivota tapahtuvan ja siksi itse suunnitelmallisuus on
kaiken a ja o, alku ja, öö, oppu.
Nyt voin lopettaa kirjoittamisen imuroinnista. Enhän voi,
koska imuroinnin suunnitteluun kuuluu myös imuroinnin lopettaminen. Imurointia
ei koskaan lopeteta noin vain. Paitsi, jos verhot syttyvät tuleen. Ensin pitää
imuroida harjaosat puhtaaksi pölystä ja hiuksista, jotta työvälineet ovat
valmiina seuraavaa käyttökertaa varten. Sitten pitää muistaa irrottaa töpseli
pistorasiasta, imaista johto imurin sisään painamalla oikeaa nappia, kiinnittää letku
ja putki niille tarkoitettuihin kiinnityskohtiin sekä asettaa imuri omalle paikalleen,
minun tapauksessani nurkkaan, odottamaan seuraavaa iloista tapaamista. Ja
lopuksi voi katsoa ympärilleen ja huomata, että imurointi on oikeastaan aika
puhdistava kokemus. Hyvä on, minä lähden imuroimaan. Mutta hiki siinä tulee, jo suunnitellessa.
Hih ja jei! Nauroin vedet silmissä jo edelliselle matkakertomukselle, mutta tämä räjäytti potin XD Onneksi työkaverit pitää älämölöä tuolla kahvihuoneessa, niin eivät ehkä kuule minun hirnuntaa...
VastaaPoistaTsemppiä siihen hirnumiseen!
Poista