Ookko nää Oulusta?

Kaksi miestä istuutuu vierekkäisille paikoille lentokoneessa, joka on lähdössä Helsingistä Ouluun.

-       Hei, sulla on jottain tuttua naamasa. Ookko nää Oulusta? Ei mutta, sehän on Sälli!

-       Kato, Pate. Mitä Pate? No niihä se oliki, asuttiin saman kavun varrella. Oliko se ennen ku Oulu palo vai jäläkeen?

-       Ai, minkä niistä palloista? Vuojen 1652, 1822, 1916 vai tarkotikko nää niitä rakennusfirmojen aikaansaamia tuhoja?

-       Mää oon jo niin vanaha, että emmää ennää muista. Mää oon asunu Oulusa jo nii kauvan, ku muistan. Kaikki ne palot alako jossain vaiheesa näyttää jo ihan samalta. Tietenkin jäläki oli eri, ku uutta rakennettiin aina tilalle. Onneksi nykyvään on jo palajo vähemmän noita paloja. Ja vaikeemmin kai uuet betonitalot pallaiskaan.

-       Joo, muistakko, ku ne torin kammotukset rakennettiin, hotelli-Vaakuna, teatteri ja kirijasto. Onko ne vielä sielä?

-       Mihinkä ne sieltä katuais. Paitti Vaakuna on joku Radisson sassi, eiku bluu, tai joku semmone.

Lentokone nousee. Kapteeni tervehtii matkustajia ja kertoo, että Oulussa on 15 astetta lämmintä ja 12 metriä sekunnissa navakkaa pohjoistuulta.

-       Normaali oululainen kesäsää siis. Missäs sää oot ollu, ku sua ei oo näkyny vuosiin Oulusa?

-       No, oon kierrelly vähä sielä sun täälä, mutta nyt tulin tappaamaan siskoja pitkästä aikaa.

-       Mää taas käväsin kattomasa enua Helsingisä ja nyt takas kotia. Hyvihän sulla vielä oulun puhuminen sujjuu, vaikka oot ollu poisa.

-       Näköjään pallautuu iha ittestään, ku puhhuu jonku oululaisen kansa.

Lentoemäntä kulkee käytävää pitkin kärryn kanssa ja tarjoaa virvokkeita. Miehet juovat kahvia ja Sälli ostaa hedelmän.

-       Pannaani on mun herkkua. Syökkö nää pannaania?

-       Emmää oikeen nykyään, tuli joskus syötyä liianki kansa; kiinalaisia paistettuja pannaaneja. Oli nii hyvvää, että söin liikaa ja sen jäläkeen en oo pannaaneihin koskenu.

-       Aijjaa, niinkikö voi tehä. Jopas.

-       Ookko nää seurannu näitten IT-yritysten nousua ja tuhua? Aikamoista vuoristorattaa.

-       Joo, onhan noita uutisia tullu katottua netistä ulukomaillaki. Oulun seutu tais kärsiä aika pahhoin niistä Nokijan muutoksista. Ja se Iiloppiki, minkä teki.

-       Niimpä, mutta eiköhän ne ihimiset aina jottain keksi, on ne semmosta nörttikansaa, että. Tarkotan siis ne työttömäksi jääneet. Niiltä ei uskaltais kysyä, että ’ookko nää pölijä’, on mullakin sen verran älyä. Mutta mää ku vilikasen ees tietokonetta, niin aivoihin sattuu.

-       Mulla melekeen sama juttu, mutta mulla koskee kässiin, tullee jännetuppitulehus naputtelemisesta.

Lentokone laskeutuu Oulun kentälle. Miehet menevät linja-autolla kaupungin keskustaan.

-       Onnikat taitaa kulukia täälä ihan hyvin?

-       Joo, mutta palijo mennään kuitenki polokupyörällä. Talavella pittää vaan olla lämpöset aluhousut.

-       Juu, ei se kiva ollu kylymettyä. Mää muistan kerran, ku ajjoin pyörällä pahki puhelintoloppaa. Ei vaan osunu silimään koko toloppa. Mutta oli onnia matkasa, ettei sattunu sen pahemmi.

-       Hei, pimpota, jää’ään täsä Rotuaarin kohala ja kävellään torille.

Linja-auto ajaa kadun reunaan pysäkille ja miehet jäävät pois kyydistä.

-       No onpas ne laittaneet aika kivan näköseksi tätä keskustaa ja toria. Ja kato, Toripolliisiki se siinä vielä olla möllöttää iha ölövinä.

-       Eivät oo sitä vielä pistäneet työttömäksi. Otetaanko kuvvaa täsä, niinku oltais turisteja?

-       Otetaan vaan, mutta mulla hajos kamera kännykästä. Onneksi sillä voi vielä soittaa. Pittääki soittaa siskoille, että oon justiinsa tulosa.

-       Mulla toimii vielä kamera, mutta soittaminen ei aina onnistu, varsinki jos on vähänki pakkasta.

No niin, posseerraa ja sano: ’alakko nää mua?’ tai: ’pelekääkkö nää polliisia?’.

Ystävykset ottavat valokuvia Toripoliisi-patsaan vierellä.

-       Juuaanko vielä yhet iltateet hallisa? Vai ookko nää kahavimusteri?

-       Juuaan vaan teet. Minä tarjuan.

-       No, kiitos. Otakko nää maitua teehen?

-       Joo, kiitos. Otakko nää jottain suolapallaa tai örkkyä tai jottain?

-       Ei, kiitos. Tämä passaa.

Miehet istuutuvat pöytään.

-       Tulevaisuuesa varmaan täälä on ropotit tarjoilemasa. Niin tai sitten me passataan niitä ropotteja.

-       Ja pääsä meillä on jokku sirut ja maksut mennee suoraan tililtä vaan aattelemalla.

-       Pittääki olla varovainen, että mitä aattellee. Kato, mikä auto; ja humps, tili onki tyhyjä.

-       No, ehkä se täyttyyki yhtä heleposti.

-       Ja verottaja lähettää joka ilta sinne sirruun viestejä, että nyt on verotilanteesi tämä ja nyt menis näin paljon verua. Alaha maksaa.

-       Tosi ajantasasta touhua. Mitäs nää, Pate muuten nykyvään teet? Muistelen, että opiskelit uuestaan arkkitehiksi ku tervahommat jäi vähemmäksi.

-       Joo, taloja rustailen. Onneksi se viimesin höpsötys, se Oulun koulun vaihe ei jääny mulla kovin päälle. Hauskempi oli sillo ennen, ku taloja oli vielä varraa työstää kunnolla, ku työvoima ei maksanu melekeen mittää.

-       Pitsihuvilat ne vasta oli jottain.

-       Hei; pitsihuvila kolometee-tulostuksena! Pittääpä kokkeilla. Mutta mitäs nää ite sitte puuhaat?

-       Kaiken näköstä, välillä teen paperihommia toimistosa, välillä oon vähä luovempanaki ulukona, enkä tarkota luomasa lumia. Tehhään erillaisia videoprojekteja yhellä porukalla. Ei mittään suurempaa taietta, mutta kummiski. Ookko muuten nähäny Hohon?

-       No, oon toki. Se se vasta oli hyvä se Nikolsson. Ilimanaikunen pölövästi ku tahto lahata perheesä.

-       Hyvä ku mikäki!

Miehet lähtevät kauppahallista.

-       No ny mulla pittää kyllä lähtiä sinne siskoille ennen ku ne soittaa polliisin perrään.

-     Ok, mutta olipaha vähä kiva nähä, Pate. Pijetään yhteyttä. Ja sano siskoilles terveisiä.

-       Joo, niin kyllä oli, Sälli. Sanon kyllä. Nähhää.

-       Nähhää.

-     Häh hää!