Imuroiminen

Otan imurin kaapista. Enhän ota, koska minun imurini ei ole kaapissa. En ole ehtinyt tekemään imurille kaappia, vaikka monelle muulle asialle olenkin. Tehnyt kaapin siis. Minulla imuri seisoo näkyvissä omassa nurkassaan, kuin odottaen, että millä hetkellä tahansa joku innokas voi ottaa sen näppärästi käyttöönsä ja sipaista paikat puhtaaksi. Pahoittelen, imuriseni, mutta se on toiveajattelua. Sinun käyttöön ottamisesi näkyvältä paikalta ei ole yhtään sen helpompaa kuin piilostakaan. Oikeastaan sen toivominenkin on sinulta häpeällistä, koska aiheutat tavalliselle ihmiselle omantunnon pistoksia muistuttamalla kaikista tekemättömistä töistä. Onneksi seisotkin jo nurkassa häpeämässä.

Otan imurin nurkasta. Enhän ota, koska aloitin imuroinnista kirjoittamisen. Kätevää työvelvoitteista luistamista. Ikään kuin työ olisi jo puoliksi tehty, kun se on hyvin suunniteltu. No, suunnitellaan nyt sitten edes: ensin kerään kaikki pienet esineet lattialta, kuten legopalikat, kuminauhat, kolikot, sitten isommat esineet, sukat, muut vaatteet, kengät, nenäliinat ja pehmolelut. Mistä näitä legoja ja pehmoleluja tulee? Eihän minulla ole edes lapsia! Jatkan valmistelevia töitä sulkemalla ilmalämpöpumpun ja avaamalla sen etusuojan. Seuraavaksi vedän imurin koko johdon ulos, ja aina unohdan, kumpaan suuntaan nappulaa piti painaa, että se lukitsee johdon vieterin. Eli ainakin kerran imuri imaisee metrin verran jo vetämääni johtoa takaisin. Sitten irrotan imurin tasoharjaosan, etsin hyllystä pikkuharjan, jolla tulen käymään läpi ilmalämpöpumpun ritilät sekä sohvan ja nojatuolien sisukset, ja liitän harjan imurin putken päähän.

Voisin aloittaa imuroimisen. Enhän voi, koska töpseli pitää vielä yhdistää pistorasiaan. Se unohtui suunnitelmasta. Ei itsestään selvyyksiäkään pidä unohtaa. Eli sitten voin aloittaa ilmalämpöpumpun imuroimisella, siirtyä sohvan ja nojatuolien jälkeen television, kaiuttimien ja tietokoneen putsaukseen pikkuharjalla. Ai niin, toki siis olen kiertänyt imurin letkun ergonomisesti selkäni takaa siten, että vasemmalla kädellä pidän letkusta kiinni ja vedän imuria mukanani ja oikealla pidän putken toisesta päästä sopivalta korkeudelta kiinni ja suoritan varsinaisen imuroinnin. Ai niin, ja tietenkin siis kävelen aina eri paikkoihin, liikutan käsiäni ja päätäni nähdäkseni ja ulottuakseni haluttuihin paikkoihin. Koska itsestään selvyyksiä ei saanut unohtaa. Ai niin, ja hengitän ja hikoilen. Kyllä tämä suunnitteleminen on raskasta.

Seuraavaksi voin jatkaa lattioiden imuroimisella. Enhän voi, koska ensin pitää vaihtaa pikkuharja normaaliin tasoharjaan. Irrotan pikkuharjan ja kiinnitän tasoharjan siten, että se kliksahtaa. Ensin se kääntyy aina väärin päin ja sen asentoa pitää korjata kiertämällä, jotta voi imuroida lattiatasoja eikä vain naarmuttaa niitä. Aloitan imuroinnin olohuoneen etäisimmästä nurkasta. Kovilla lattioilla harjan pehmeät osat säädetään ulos, jotta ei naarmuteta lattiaa. Mattoja imuroidessa ne säädetään sisemmäksi, jotta imuteho olisi parempi. Joskus joutuu avaamaan putken ilma-aukon, jottei imuteho olisi liian tehokas ja matto liimautuisi kokonaan kiinni harjaan. Matot imuroidaan nukkien suuntaisesti, pitäen jalalla/jaloilla mattoa paikoillaan. Huomaatteko, aikamuotoni on vaivihkaa muuttunut passiiviksi. Irtaudun itse tekemisestä, tekeminen tapahtuu ihan ilman minuakin. Ihanaa. Ei, vaan toiveajattelua taas.

Voin jatkaa imurointia keittiössä. Enhän voi, koska kaikki ruokapöydän tuolit ovat tiellä. Alkuvalmisteluihini ei yleensä kuulu tuolien nosto pöydälle, vaikka se olisikin järkevää. Eikä suunnitelmissani ole muuttaa tätä huonoa suunnitelmaani. Joten yritän vain siirrellä ensimmäisiä tuoleja, imuroida pöydän sivustaa, potkia seuraavia tuoleja sivuun edetessäni syvemmälle pöydän alle ja vimmalla työntää toisen puolen tuoleja kauemmas suoraan imurin putkella saadakseni takimmaisenkin nurkan imuroitua. Keittiön sekä eteisen lattiat ovat itseasiassa aika nautinnollisia imuroitavia; ruoan murusista ja kiven sirusista kuuluu rytmikäs rapina, kun ne sinkoutuvat imurin putkien sisäpintoja pitkin imurin uumeniin.

Nyt voin lopettaa imuroinnin. Enhän voi, koska käytävä ja vessa unohtuivat vielä, ja makuuhuonekin! Ovatko nämä huoneet lisääntyneet? Voiko suunnitelmissa ottaa jo huomioon, mitä vahingossa unohdetaan? Totta kai, ja juuri suunnitelmissa pitääkin ottaa huomioon kaikki erikoistilanteet, uhat, riskitekijät ja kompastuskivet. Imuriin voi konkreettisesti kompastua tai sen johto voi sotkeutua ja kaataa jalkalampun, joka rikkoutuessaan sinkoaa kipinän verhoon, joka syttyy tuleen ja silloin imurointi on valitettavasti keskeytettävä. Näitä ei tietenkään toivota tapahtuvan ja siksi itse suunnitelmallisuus on kaiken a ja o, alku ja, öö, oppu.

Nyt voin lopettaa kirjoittamisen imuroinnista. Enhän voi, koska imuroinnin suunnitteluun kuuluu myös imuroinnin lopettaminen. Imurointia ei koskaan lopeteta noin vain. Paitsi, jos verhot syttyvät tuleen. Ensin pitää imuroida harjaosat puhtaaksi pölystä ja hiuksista, jotta työvälineet ovat valmiina seuraavaa käyttökertaa varten. Sitten pitää muistaa irrottaa töpseli pistorasiasta, imaista johto imurin sisään painamalla oikeaa nappia, kiinnittää letku ja putki niille tarkoitettuihin kiinnityskohtiin sekä asettaa imuri omalle paikalleen, minun tapauksessani nurkkaan, odottamaan seuraavaa iloista tapaamista. Ja lopuksi voi katsoa ympärilleen ja huomata, että imurointi on oikeastaan aika puhdistava kokemus. Hyvä on, minä lähden imuroimaan. Mutta hiki siinä tulee, jo suunnitellessa.