keskiviikko 4. maaliskuuta 2015

Neiti Kevään odotusta


Keväällä elämä kaipaa ystävää. Luonnon pikkuruiset kukkaset kurkottavat lumen alta tutkien uutta maailmaa ihmeissään ja puutarhaansa hoitava Luiseva Sälli vaalii niitä yhtä ihmeissään. Kukkaset ottavat luottavaisena tämän oudon ilmestyksen, paljaan luurangon avun vastaan. Ystävyys on syntynyt. Mutta salaa hiipii Sällin mieleen kaipuu jostakin, jostain ehkä syvemmästä ystävyydestä, Neiti Keväästä. Kuka, mikä se on?


Kesällä Sällin hoidettavat kukkaset rehottavat jo valtoimenaan, kaiken oppineena, luonnon opistoja käyneinä, ja niin kauniina. Sälli voi hetken rentoutua. Tai voisi, mikäli tuo outo tunne kylkiluiden alla lopettaisi kutittelemisen. Mistä sen Neiti Kevään voisi löytää? Mistä hänet tuntee? Kaunis hän varmasti on.

On syksy, kukkasten ja Sällin eron aika. Mutta ei surun. Ystävyys ei katoa, se vain lepää hetken, sillä tuleehan aina uusi kevät. Nyt voi vielä iloita muistoista ja elämän väreistä. Vaan eipä ole näkynyt Neiti Kevättä, liekö moista olemassakaan? Sälli on päättänyt löytää hänet, vaikka pitäisi etsiä maan jokaisesta kolkasta.


Talvella on pimeää kaamosta, valkeaa lunta, kylmää pakkasta, lämmintä vaatetta. Vastakohtia. Yksinäisyyttä ja ystävyyden kaipuuta, iloa ja surua? Voiko ystävän löytäminen käydä jo työstä? Etsintä on rankkaa, kun haaveena ovat keväiset kukkaset ja kriteereinä ikuinen ystävyys. Onko mielessä luotu kuva todellinen? Mutta Sälli ei anna periksi. "Sittenkin.", hän sanoo, "Minä löydän sinut."
















Kevät on taas saapunut. Sälli tapaa vanhat uudet ystävänsä lumen alta. Mutta eräästä unelmasta hän on luopunut; Neiti Kevät ei saavu hänen maailmaansa. "Kyllä tässä pärjäillään omillaankin.", Sälli tuumii. "Mutta perusteellisen kevätsiivouksen kyllä tarvitsen, tuuletuksen sekä mielessä että kaapissa." Hän menee vaatekaapilleen, avaa oven ja alkaa tyhjentää vaatteitaan tangolta.


Yhtäkkiä kuuluu pieni inahdus. Hauras, paljas luurankotyttö kurkistaa paitojen välistä yhtä arkana kuin kevään kukkanen. Sällin vartalon lävitse lyö kuin salama vatsan pohjaa ja luuytimiä myöten. "Neiti Kevät! Minun omassa kaapisssani.", hän henkäisee. "Ollut koko ajan."

Sellainen oli Sällin ja Neiti Kevään ensitapaaminen, ja siitä alkoi tutustuminen. Mutta se on eri juttu.



2 kommenttia:

  1. Oi ihanaa rakkautta! Sällille sen niin mielellään sallii. Onko se Salli?

    VastaaPoista
  2. Ha, Salli mun nauraa!
    Salli siis nauraa kihertää tuossa vieressäni.
    Ei niin lämpöinen, mutta aa, niin ihana.
    T.Sälli

    VastaaPoista