16. luku - Kannat kattoon ja kunniaa
Muutaman viikon päästä tästä juna-ajelusta vietetään
Aliinan ja Eerikin kihlajaisjuhlia. Artun ehdottama ystävällinen tarjous juhlien
kustantamisesta vastaanotettiin ja Sällin ehdottama paikka hyväksyttiin. Ensin
kyseistä juhlataloa piti hieman korjailla, kuten Sälli sen ilmaisi. Tämä
tarkoitti koko vanhan huvilan lautaseinien, lattioiden ja kattojen paikkausta,
putsausta ja maalausta, sisältä ja ulkoa. Mutta kun on tekeviä ihmisiä, niin
tekemisetkin tulee tehtyä.
Juhlasalin kattoon haluttiin hieman tavallisuudesta
poikkeavaa maalausta. Sen takia Sälli lähetettiin PPPM:n toimesta aiemmin Italiaan
tutkimus- ja opintomatkalle, Sikstuksen kappelin maalauksia katsomaan. Sälli on
kyllä todettu eri aikoina taitavaksi ja käteväksi tekijäksi, mutta varsinainen
maalaustaide ei ole hänen vahvuutensa. Niinpä hän päättikin teetättää
suunnitelmansa toteutuksen kokeneemmilla taitajilla. Eerik ja Aliina pääsivät siis
maalaamaan salin katon, mutta saivat myös muokata Sällin suunnitelmia omien
makujensa mukaisiksi. Katossa komeilee lopulta parvi jättimäisiä mustarastaita,
kultaisia renkaita, jadesormuksia, kirjaimia, kissoja, lankoja ja tynnyreitä.
Varsinainen sekamelska siis, mutta silti mielenkiintoinen asetelma ja kaunis
katsella. Aliinalla on selvästi esiäitinsä taiteellista perimää geeneissään ja Matilda
on tavallaan mukana, olihan hänen unelmansa tutustua tuon kappelin freskoihin.
Nimeksi katon maalaukselle kirjainmestarimme Eerik antaa: ”Aa, kittaan ’A’.
Jaa, katto. Ottakaa ja naattikaa!”
Ja näillä sanoilla he aloittavat juhlankin. Vieraiksi
ovat saapuneet sekä Aliinan että Eerikin sukua, ystäviä ja toki Toripolliiisi
Jaakko. No, voidaan kai jo sanoa, että hänkin on ystävä. Aliinan sukuun
lasketaan Salli, yllättäen löytynyt isoisoisoäiti. Eerikin äitikin voi jo
hieman paremmin ja on jo taipunut nuorten tahtoon, eikä pura pettymystään
kiukuttelemalla. Aliinahan on oikeastaan ihan kiva, tytöksi. Kerttu ja Arttu
ovat mukana myös, sekä tietenkin Sälli.
Eräs ohjelmanumero on erityisesti ystäviemme mieleen, Oulun PolliisiPalettiRyhymä esittää baletin, ”Junalla Ouluun ja takasin”. Siinä yhtenä junanvaununa esiintyy Jaakko. Hän tekee hienoja piruetteja sekä melkein hyppyjä. Yleisö taputtaa ja Sälli huutaa.
- Hei, Jaakko. Takapuoli!
- Oo hilijaa, nolostunut Salli toruu Sälliä.
Mutta Jaakko pyöräyttää itsensä selin ja twerkkaa kuin viimeistä päivää.
- Johan kesti, hän lopettaa hengästyneenä.
Yleisö villiintyy ja menestys on taattu. Teosta
tilataan varmasta muihinkin tapahtumiin.
Johan Kesti oli muuten sen erään taiteilija, postinkantaja ja
kaunoluistelija Hemmu Kestin veli, ihan vain tiedoksi. Ja hänen
puhelinnumeronsa oli 666. Ihan vain tiedoksi.
Ruokaa ja juomaa on tarjolla runsaasti. Pöydät on
katettu taidokkaasti Kertun myymälän käsityöläisten käsin tekemillä astioilla,
aterimilla, tarjottimilla ja kukkamaljakoilla sekä Kertun itse tekemillä kankaisilla
liinoilla, alustoilla ja serveteillä.
Kerttu vilkaisee kännykkäänsä. Sinne on ilmestynyt Kässärin Facebook-ilmoitus hyväksyttävästä julkaisusta. Siinä on kuva kattauksesta, jossa on kananmuna kultaisessa munakupissa, keskellä neliön muotoinen voileipälautanen, höyryävä kahvikuppi sekä reunassa kultainen kahvipannu neliönmuotoisen, vanerista kahteen osaan shakkiruutumaisesti kuviosahatun pannunalusen päällä. Kuvan lähetti se belgialainen herrasmies, joka kävi Kertun myymälässä ennen varkautta ja hän lähettää kiitoksena tällaisen kuvatervehdyksen. Kerttu hyväksyy kuvan julkaistavaksi ja näyttää sitä vierellä istuvalle Jaakolle.
- Jaaha, pittää sitten uskua, ettei tuolla miekkosella ollu mittään tekemistä murron kanssa. Vai oliko?
- Nii, sepä oliskin mulle yllätyskäänne, jos mää en ite murtautunukkaan ommaan myymälään, Kerttu hihittää.
Yhtäkkiä hän muistaa ja kaivaa käsilaukkuaan.
- Sälli ja Salli, mulla on teille pienet lahajat. Täsä. Laittakaa mihi haluatte, kuha sormiin.
Hän ojentaa nätit korurasiat molemmille. Niissä on kaksi kultasormusta, toisessa salmiakkikuviota ja toisessa luikertelevaa viivaa. Hämmentyneet Sälli ja Salli laittavat sormukset sormiinsa.
- Kiitämm…
- Tuntuuko missään? Kerttu kysyy tohkeissaan.
- Tä?
- Asensin niihin vähän lissää älyä. Ei siis, että teiltä sitä puuttuis, vaan näijen avulla voitte pistää jottain muistoja talteen. Tarvittaesa. Ihan vaan, jos siltä tuntuu. Nuin, tuosta vaan painamalla.
- Vau, kiitos Kerttu! Ja kiitos Aliina. Ja kaikki.
Salli ottaa Sälliä kädestä kiinni ja ohjaa tämä tanssilattialle, jonne Kerttu ja Jaakko sekä Aliina ja Eerikkikin ovat jo ehtineet. Arttu on rakentanut itselleen yhden hengen orkesterisoittimiston, rumpua edessä ja sivuilla, lautaset molemmissa polvissa, kaulassa roikkuu ukulele hihnassa, huuliharppu telineessä sekä tamburiini toisessa ja marakassi toisessa kyynärvarressa.
- Daamit ja härrat on hyvä ja kokkoontuu, Arttu kuuluttaa. – ”Kultaa taikka kunniaa”.
- Ei, ei, ei! Eerik huutaa lattialta. – Se oli minulla kännykän soittoäänenä, liikaa pahoja muistoja. Saisko vaikka ”Oulu ulapalla, paluu luo”? Se on ihan uusi kappale, tässä nuotit ja sanat.
Arttu vilkaisee papereita ja asettaa ne eteensä.
- No, hyvä on, hän nauraa ja aloittaa soiton lautasten pamauksella.
- ”Tunnelmavalo päälle”, Kerttu lausuu ja valot himmenevät tunnelmallisiksi.
Sälli pyöräyttää Sallia ympäri ja hymyilee.
- Löytyhän sitä kultaa ja kunniaa. Aika kultaa muistot, valot, palot ja pammauksekki. Ja kunniaa kerätään nyt tanssimalla!
THE LOPPU TAI EHKÄ UUSI ALKU...
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti